Saa nauttia!

FullSizeRender (2)

Tosi varhaisesta lapsuudestani alkaen aina kaksikymppisyyteni puoliväliin asti kaipasin intensiivisesti jotakin. En oikein tiennyt mitä tai minne; täytyin valtavalla haikeudella katsellessani tähtiä tai merta. Tunsin, että sydäntäni kutsui jokin. Pääskysten kirpeät kirkaisut ja korkeat kaarteet muistuttivat jostain, pimeät yöt syvensivät ikävääni. Halusin aina muille maille, ajattelin, että toisaalla olisin ehkä onnellisempi.

Heräsin myöhäisiltä päiväuniltani ja näin ikkunasta kesän huikaisevan turkoosin taivaan ja koivujen lempeät, vihreät latvat. Tuuli levitti huoneeseen maljakon jasmiinien ihanan tuoksun. Taas on pääskysten aika. Pötköttelin sängyllä ja ajattelin, että olen löytänyt etsimäni. Ihan eri asioista kuin kuvittelin, ihan eri tavalla kuin olin luullut löytäväni. En varmaankaan ole saanut tai menettänyt mitään tiettyä, jotta niin on voinut tapahtua. Olen vain antanut itseni avautua. En sure enkä kaipaa. Olen tullut kotiin itseeni. 

Ei minun tarvitse tietää, mitä tapahtuu huomenna tai puolen vuoden päästä. En ollenkaan tiedä, mihin nyt valitsemani polut minua johtavat. Tiedän, että tulee uusia valintoja ja monenlaisia kokemuksia. Luotan siihen, että elämä tuo iloa ja surua ja että kaikki se mahtuu sydämeeni. Ja jos joskus olen pakahtua, olkoon sekin sitten olennainen osa elämäni kokemusta.

Niin pitkään etsin vastauksia ihan kaikkeen. Olen tutkinut ja tavoitellut asioita sisäisellä reissullani, tietoisuuden evoluutiossani. Olen niin syvästi tonkinut ja penkonut itseäni, elämän salaisuuksia, pimeyttäni ja haavojani, avautunut heikkouksineni ja antautunut rakkaudelle. Iloitsen ja riemuitsen syvästi, usein liikutun diipisti  ja innostun valtavasti kaikesta, mikä sydäntäni sytyttää. Kellun melankolisissa tunnelmissa. Olen hirmu paljon himmaillutkin itseäni. Olen määrittynyt paljon ulkoapäin: koittanut kelvata ja suoriutua ja pärjätä ja taipua ja tulla hyväksytyksi näkemättä, että niin tehdessäni käänsin selkää kokonaiselle – siis todelliselle – itselleni. En uskaltanut tulla näkyväksi sellaisena kuin todella olen. Vieläkin jännitän monesti, mutta samalla tunnen että se on ainoa tie ja parasta, mitä kellekään (ja itselleni!) voin antaa.

Aikasemmin ajattelin jotenkin niin, että minun täytyy ensin löytää vastaukset kysymyksiini, saada paketit kasaan. Että minun täytyy eheytyä ja olla mahdollisimman tasapainoinen ja hyvä itselleni ja toisille, sitten vasta olen vapaa ja valmis elämään niin kuin haluan. Tämä oli tosi alitajuinen ja syvä olemisen tapani. Nuorempana eristin itseäni tosi paljon, huomaamattanikin. Olen aina tykännyt olla itsekseni, mutta olen elänyt myös tosi intensiivisiä yksinäisyyden aikoja. Ehkä ajattelin, että minun täytyy ensin itse ymmärtää itseäni, jotta voin jakaa elämää toisten kanssa läheisyydessä. Aitasin elämää ulkopuolelleni, en uskaltanut oikein toteuttaa itseäni. Pysyttelin kuoreni suojassa ja ihailin ihmisiä joilla oli rohkeutta, iloa ja kepeyttä elää täysillä.

Tänään ajattelen, että suurenmoisin tapa rakastaa ja kunnioittaa itseään on nauttia elämästä.  Avautua itselleen ja antaa itsensä olla auki, tilanteesta ja ihmisistä riippumatta. Joskus auki oleminen saattaa näyttää toisille lukossa olemiselta tai ujoudelta – riittää, että olen itselleni auki. Suurenmoisinta on suoda itselleni kaikki se rakkaus, joka juuri nyt minuun ja minulle virtaa. Nähdä ja kokea luonnon kauneus ja ihmeet, ihmissuhteiden syvyys ja moniulotteisuus. Antaa toisen nähdä minut ja rakastaa minua juuri tällaisenani. Rakastaa itse. Riippumatta siitä, mitä tulevassa tapahtuu, uskaltaa olla antamatta lupauksia ikuisesta ja sen sijaan olla läsnä tässä hetkessä. Valita tehdä juuri sitä mitä haluan tehdä. Iloita ja riemuita siitä, että voin tehdä mitä tahdon. Uskaltaa kokea vapauteni. Uskaltaa nähdä kaikki rajoitukseni, selitykseni ja pidättelyni ja päästää niistä irti. Toteuttaa itseäni peloista huolimatta. Ristiriitaisista tunteista ja ajatuksista huolimatta kuunnella intuitiota ja jatkaa matkaa. 

Saan nauttia ihmisenä olemisesta ihan kaikessa pikkumaisuudessani ja dramaattisuudessani ja itsekeskeisyydessäni, epätasapainossani ja ylpeydessäni; valossani, viisaudessani ja lämmössäni. Kaikessa siinä mitä olen. Ei sillä ole niin väliä, mistä kohtaa olen haavoilla tai mitä silloin ja silloin tapahtui. Ei haittaa jos sydämeni sulkeutuu tai toimin pöljästi. Ei haittaa, jos joku ei ymmärrä. Olen ihminen ja elän ihmisen elämää. Ei mitään tarvitse korjata, minkään ei tarvitse oikaistua tai muuttua. Koska mitä jos mikään ei korjaannukaan, muutukaan tai oikaistukaan? Odotan oikeita olosuhteita nauttiakseni elämästä, eikä niitä koskaan tulekaan?

Olen aina ajatellut, että suhteeni kuolemaan määrittää syvästi suhdettani elämään. Nyt ajattelen, etten ole varsinaisesti menossa minnekään, en myöskään kuolemaa kohti (vaikka luonnollisesti, tietenkin, sekin asia vielä koittaa). Olen täällä ennen kaikkea elämässä, surffaamassa aalloilla ja sukeltelemassa syvyyksiin sellaisenaan kuin tämä meri käy. 

Saan elää, tehdä asioita ja tykätä ihmisistä uumoilematta kuinka kauan tätä reissua jaamme. Saan antaa itseni olla tämä ihmeellinen olento, joka olen. Ei minun tarvitse keneltäkään kysyä lupaa eikä pyytää anteeksi, että olen se mitä olen. Ei ole mitään hävettävää eikä himmattavaa. Yhä vähemmän ja vähemmän uskon, että minun tarvitsee välittää siitä, mitä toiset sanovat, ajattelevat tai antavat ymmärtää. Elämä on liian lyhyt ja kallisarvoinen olla kuulematta suurimmalla volyymilla sitä, mitä minun sydämeni puhuu.

En tarvitse, että kukaan kuulee sydämeni säveliä ja nyansseja biitilleen. Riittää, että minä kuulen, että olen itse yhteydessä. Parasta, mitä itselleni voin antaa on irrottaa otteeni ja antaa olla. Nähdä elämiseni suurenmoisuus ja antaa tukan hulmuta tuulessa. Ei siihen tarvita mitään tiettyä tai erityistä, ei tarvitse oivaltaa eikä eheytyä. Ei tarvitse ymmärtää eksistenssin tai jumaluuden syvintä olemusta, ei rikastua, rakastua tai löytää rauhaa – ei tarvitse mennä piiloon sellaisten ehtojen tai rajoitusten taakse. 

Tarvitsee vain uskaltaa nauttia. ”Olen sen arvoinen” ei mitenkään riitä kuvaamaan, miksi. Ei nauttimiseen tarvita perusteluja eikä valmisteluja. Riittää, että olen olemassa. 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s