Kuka määrittelee arvosi?

thesun

On valinta suhtautua itseensä muuten kuin kunnioittavasti. Silti suurin osa meistä oppii katsomaan itseään epätäydellisenä, vähäpätöisenä, haavoittuneena tai ainakin vähän fiksaamista tarvitsevana. Opimme suhdetta itseemme esimerkin kautta, mutta emme välttämättä hiffaa, että meillä on aina mahdollisuus valita toisin. Se tarkoittaa, että meillä on vapaus päättää, millainen suhde meillä on itseemme. Sen sijaan saatamme jättää koko elämämme ajaksi vastuun toisille siitä, että lannistamme tai pienennämme itseämme, koska meille on tehty niin. Emme kyseenalaista, miten kaikin eri tavoin mitätöimme ja vähättelemme itseämme ja millaisia valintoja sellaisesta suhtautumisesta seuraa. Silmää räpäyttämättä annamme toisten vedättää, tiuskia, puuttua asioihimme, syytellä tai kohdella epäkunnioittavasti. Käytännössä siis projisoimme itsekunnioituksemme puutteen toisiin: he peilaavat omalla toiminnallaan, miten kohtelemme itseämme.

Kukaan muu ei määrittele arvoamme. Silti kipeästikin pidämme kiinni tarinoistamme. Siitä miten äiti tai isä kohtelivat meitä, siitä millainen suhde meillä oli eksäämme tai mitä kaikkea shittiä elämässämme on tapahtunut. Annamme toisten päättää, mitä ajattelemme itsestämme. Jäämme vaikeiden kokemusten uhriksi. Se sattuu helvetin paljon enemmän kuin sen kivun kohtaaminen, että meitä on kohdeltu huonosti tai että elämässä on ollut vaikeita juttuja. (Itse haavan kohtaaminen voi olla mahtava, transformoiva ja syvästi itsekunnioitusta herättävä kokemus). 

Fakta on se, että saamme olla juuri sitä, mitä haluamme ja valitsemme olla. Emme tarvitse keneltäkään lupaa kunnioittaaksemme itseämme niin paljon kuin ikinä suinkin. Niin usein pyydämme itseltämme jotakin vielä enemmän. Kieltäydymme itsepintaisesti antamasta arvoa omille kokemuksillemme, niille vaikeillekin. Ja niin kauan kuin dissaamme itseämme ja pidämme huonona sitä mikä tuntui pahalta, suljemme itsemme vastaanottamasta kaikkien kokemustemme viisautta. Sen sijaan että näkisimme hevitkin kokemukset riitteinä, mahdollisuutena tuoda lisää rakkautta ja viisautta maailmaan itsemme kautta (kun todella käymme ne läpi ja transformoidumme).

Mitä siis, jos katsoisinkin kaikkea kokemaani ja oivaltamaani arvostavasti; maailma on niin paljon rikkaampi, kun minä olen olemassa. Ei syvin olemuksemme, rakkaus/jumaluus/tietoisuus välitä, olemmeko addikteja, ahdistumaan taipuvaisia, ketjuröökaajia, lempeämielisiä, syrjäänvetäytyviä tai huippulahjakkaita. Mikään inhimillinen ominaisuutemme tai kokemuksemme ei tee meistä vähemmän tai enemmän arvokkaita – mutta juuri tällaisia merkityksiä asioille annamme. Pidämme joitakin piirteitä tai kokemuksia enemmän arvostettavina kuin tosia. Siinä juuri on pulman ydin. Ehkä tämä olemisen malli istuu meissä sitkeästi, koska suuri osa meistä on oppinut, että jumala tai jumaluus on jotakin ulkopuolellamme olevaa ja tuomitsevaa, jotakin, jota kohti täytyy kilvoitella. Oikeastihan kysymys on propagandasta ja vallasta, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä pohjimmiltaan olemme. 

Totuus ytimestämme on tosi simppeli ja koskee kaikkia: olemme vain ja ainoastaan rakkauden ja kunnioituksen arvoisia, koska olemme olemassa. Meissä virtaava elämä on rakkaus ja jumaluus itse. Sen faktan kunnioittaminen on itsekunnioitusta. Kaikki maailman pahoinvointi ja sairaus lienee tavalla tai toisella oireilua siitä, että olemme unohtaneet oman arvomme ja antaneet vaikeille kokemuksille sen leiman, että ne ovat todistus arvottomuudestamme.

Voisin laatia listan siitä, mitä itseään kunnioittava tekee tai ei tee. Se on tarpeetonta, koska itseämme arvostava toiminta ja levollinen oleminen nousevat meistä kyllä itsestään kun valitsemme kokea itsemme arvokkaina.  Se on intohimoista halua ja uteliaisuutta käyttää tämä elämä niin, että tutkimme mitä on elää omana parhaana ystävänään.

Kun intuitio (tai vihaisuus eli rajamme) ilmoittaa, että jokin asia tai ihmissuhde ei tunnu minusta hyvältä, tässä en tule kuulluksi tai nähdyksi, tätä en halua – tunnistamme myös mahdollisuutemme valita toisin. Itsekunnioitus on sitä, ettemme jää elämän tai vaikeiden kokemusten uhriksi. Sydämemme avautuu niin, että kipeätkin asiat sinne mahtuvat, mutta emme jää niiden runnomaksi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s