Mille sanot joo, kun uskallat sanoa ei?

no3

Minulle on ollut valtavan vaikeaa sanoa ei, asettaa rajoja ja toimia sen mukaan mitä itse tarvitsen ja haluan. En edelleenkään välttämättä lähde pissalle silloin kun tarvitsisi – pidättelen, jos toisella on juttu meneillään tai jos seurassa ollessa tuntuu, että se keskeyttäisi jotain. Aiemmin en osannut aina lopettaa puheluitakaan; ne päättyivät usein siihen, että toinen sanoi, että nyt täytyy mennä. On vaatinut paljon itseäni kuulostelemista ja uuden sisäistämistä, että rohkenen sanoa, että nyt mulle ei sovi, mä teen mieluummin näin, tai tästä en neuvottele. Tai että pidä tunkkis.

Erilaisista ehdotuksista, kehotuksista ja toisten näkemyksistä kieltäytyminen pakottaa kohtaamaan muiden mahdollisen närkästymisen, mielipahan ja kummastelun. Sen, että toinen ei välttämättä tykkää valinnoistani tai minusta. Tiedostamattanikin olen pitänyt tavoiteltavana, että ihmiset kokisivat olon kanssani mukavaksi. Itsetuntoni ja hyväksytyksi tulemisen tunteeni on ollut voimakkaasti siitä riippuvaista.

Empaatikon voi olla vaikeaa kokea tuottavansa toiselle mielipahaa, koska luulee, että se mitä toinen tuntee seurassani tai minua kohtaan on jollain tapaa vastuullani tai kertoo siitä, mitä olen. Kun tuntee toisten energiat ja tunteet nahoissaan ja haluaisi heille hyvää, ei tahtoisi sanoa ei. Olen ollut fyysisesti ja henkisesti haastavissa tilanteissa joskus pitkiäkin aikoja siksi, että minun on ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa sanoa, että nyt ei natsaa. Olen kokenut oman tarpeeni ja haluni jotenkin vähemmän hyväksyttäviksi.

Vaikka olen tuntenut syvimmän olemukseni rauhallisen äänen siitä mikä minusta itsestäni tuntuisi parhaalta, en ole toiminut sen mukaan, koska en pitänyt sitä kaikkein tärkeimpänä asiana. En tiennyt enkä täysin luottanut siihen, että yhteys sisimpääni tarjoaisi minulle yltäkylläisesti rakkautta, hyväksyntää ja turvaa.

Ei:n sanomattomuus tai toisten (aikuisten) asettaminen itsensä edelle on keino paeta itseä, omia tunteita ja mieltymyksiä. Läheisriippuvuus on olemisen malli, jossa olen sälyttänyt vastuun tunteistani ja elämästäni itseni ulkopuolelle. Kyse ei olekaan vain siitä, että haluaa toisille mahdollisimman lokoisia oloja – siihen sisältyy samalla vaatimus: päätä sinä olenko rakkauden arvoinen. Aika raskasta kummallekin osapuolelle! Jotta elämässä voi voimautua, on otettava vastuu sen kuulostelemisesta, mitä minulle kuuluu, kuinka koen asiat ja mitä valitsen. En voi odottaa, että maailma muuttuu sellaiseksi, että minun on siinä hyvä olla.

Asiaa voisi ajatella näinkin: yhteyttä ja rauhaa itsensä kanssa voi kyllä tuntea, vaikka olisi vääntäytynyt minkälaiselle mutkalle muita miellyttääkseen. Tuon yhteyden integroiminen levollisuudeksi lienee silloin kuitenkin mahdotonta. Voi olla vaikeaa palautua, elää omassa rytmissään sen mukaan mihin uskoo, kuulla itseään selkeästi,  tavoitella niitä asioita joita haluaa tai olla syvän intiimisti itsensä ja toisten kanssa. Ei:n sanomatta jättämisen hinta on itsensä sivussa eläminen.

Mitä enemmän huolehdin itsestäni sanomalla ei sille mikä ei tunnu oikealta, sitä enemmän sanon joo niille asioille joissa ytimeni tulee näkyväksi. Silloin ei tarvitse pystyttää muureja eikä suojautua. Voi avoimin sydämin ilmentää itseään. Rajojen luominen tapahtuu aina hetkessä; intuitio supattaa ja kiukku herää sen mukaan, miten kukin tilanne tai kohtaaminen palvelee yhteyttä itseemme. Kompromissit, överit ja vähemmän kukkeat olot kuuluvat edelleen kuvaan – itsemme huonosti kohteleminen ei. Kun joudumme etäälle itsestämme alamme turhautua, vihastua ja väsyä – ego herää ja käymme riitelemään ja hakkaamaan päätä seinään. Minun toimintamallini oli, että yritin neuvotella, keskustella ja ennen kaikkea saada toiset ymmärtämään itseäni. Ei:n sanomisen ja rajojen asettamisen pointti on, että kunnioitamme itseämme ja energiaamme jolloin näemme selkeämmin, milloin kannattaa rakentaa ja milloin poistua.

Saamme hyvän alibin olla olematta kunnioittavassa yhteydessä itsemme kanssa kun käytämme energiamme siihen, että yritämme vääntää toimimatonta ihmissuhdetta toimimaan tai sellaista duunia tuntumaan siedettävältä, josta emme syty. Silloin kun ohjaudumme itsekunnioituksestamme, olemme tarkkaavaisia sen kanssa mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Rajojen vetäminen on syvimmän minämme ja ihmispersoonamme välisen yhteyden huoltamista. Ei on uusi joo: se tekee tilaa niille asioille ja ihmisille, joiden kanssa on hyvä olla. 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s