Mitä jos hukassa oleminen onkin syvintä löytämisen aikaa?

suhyeon-choi-152083

Olen ollut pitkiä aikoja hukassa. Viistänyt siipi maassa ja pala kurkussa, kun rahaa on ollut tosi vähän, rakkaus on ollut karmaisevaa, töissä piinaavaa tai meneillään on ollut jotain muuta raastavaa. Silloin on monesti tuntunut, että elämä on kamalan pientä ja puljaan kuin lastu laineilla, kaukana kaikesta haaveilemastani. Itsetuntoni on murustunut entisestään, kun olen vielä sättinyt itseäni eksyneisyydestä.

Jossain vaiheessa hiffasin, ettei hukassa ollessa olennaisin kysymys ole: ”mitähän hitsiä mä nyt tälle asialle teen?” vaan: ”kuinkahan voisin itseäni auttaa, kun olo on näin ankea?” Synkeyden suota syventää, jos itseään piiskaa siitä, että sydän on muussina tai ei tiedä jotain, mitä omasta mielestä pitäisi tietää.

Aiemmin uskoin tiukasti, että kun työstäisin itseäni tarpeeksi, avautuisin ja rakkaus tulisi elämääni ja asiat muuttuisivat. Vaadin itseltäni paljon vaikka olin jo valmiiksi pihalla. Olisin luultavasti voinut paremmin, jos olisin aiemmin hiffannut myötätunnon (itseäni kohtaan!) merkityksen. Asioita muuttaa eniten se, että sallii itselleen hyvää jo nyt, mistään riippumatta. Silloinkin – ja varsinkin silloin – kun voi kurjasti.

Hyvän salliminen itselleen on minimaalisten askeleiden ottamista hyvinvointinsa eteen. Kun ottaa miniaskeleita, voimautuu lopulta selkeyteen isommissakin jutuissa. Hyvän suominen itselle auttaa suhtautumaan omaan kärsimykseen empaattisesti. Jos on pitkään voinut huonosti, voisi auttaa, ettei yritä ratkaista mitään vaan kuulostelee, mikä jeesaisi olemaan siinä prosessissa jossa nyt on. Se on myötätuntoa in action.

Ristiriitahan on juuri siinä, että tuntuu niin kurjalta kokea olevansa hukassa. Haluaisi voida jo paremmin, perhana. Mutta ei tuska ole huono asia tai väärin. Kärvistely ei tarkoita, etteikö syvemmällä tasolla olisi jotain olennaista tapahtumassa. Masennus ja suru leimataan usein kielteisiksi, mutta entä jos ne ovatkin elämää aloilleen hiljentävä suoja, jonka sisällä sydän rakentaa itseään uudelleen? Elämän syklit näkyvät luonnossa: välillä jonkin meissä pitää hiipua ja kuolla, jotta uutta voi syntyä. Suru on olennainen vanhasta luopumisen vaihe, täysillä elämistä sekin. Jos surua vastaan taistelee, taistelee muutosta vastaan ja jumittaa paikallaan. Itse en olisi löytänyt voimaani ilman surua ja masista.

Sydämen voima (eli todellinen voima) ei ole sitä, että laiffi näyttää siltä kuin olisin ajatellut tai tekisi vaikutuksen toisiin. Egon voima on rajoittunutta puskemista, ulkoisiin saavutuksiin, numeroihin, statuksiin ja kulisseihin nojaamista. Egon voima ei tuo syvää elämisen iloa, vaan sen mielihyvän hetket haihtuvat vikkelästi. Aina pitää jahdata jotakin uutta osoittaakseen olevansa jonkin arvoinen. Kun menee huonosti, murskautuu jos uskoo, että elämän isossa kuvassa hyvinvointi on sitä, että jatkuvasti menee hyvin.

On olennaista ymmärtää olevansa arvokas myös silloin kun voi huonosti. Heikkoudesta, voimattomuudesta ja polvilleen putoamisesta voi kummuta valtavaa selkeyttä sen suhteen mihin haluamme kulkea ja mitä todella olemme kuoriemme alla. Jos pysyy kiinni ajatuksessa, että fattassa asioiminen on nöyryyttävää tai että arvoni on kiinni siitä onko minulla töitä tai parisuhde jota niin kaipaisin, kärsii valtavasti kun tilanne on, että tarvitsee toimeentulotukea tai rakkaussuhdetta ei kuulu. Kysyy kanttia tarkastella omia ajatuksiaan sen suhteen, millaisista asioista itsearvostus on kiinni.

Elämäni pohjamudat ovat aina asettaneet minut vastatusten uskomusteni kanssa. On ollut kaksi vaihtoehtoa: jäädä olosuhteiden uhrina nuolemaan haavojani ja uskomaan, että olen kurja ja siksi tapahtuu kurjuuksia. Toinen vaihtoehto on ollut valita itseäni kohtaan myötätuntoa, vaikka siipi on pahasti sutinut maata. Se on ollut haastavaa, mutta olen oppinut, että vaikeuksistani huolimatta saan tuntea mitä tunnen ja arvostaa itseäni ihan vain elämisestä. Empatia avaa kiitollisuudelle ja voimauttaa tutkimaan elämää laajemmasta perspektiivistä. 

Itsearvostus vaikeuksien keskellä kysyy etäisyyden ottamista ulkoisesta ja läheisyyden hakemista sisäisyyteen. Joskus se, ettei elämä mene ollenkaan niin kuin olisimme halunneet palvelee kaikkein kauneimmin syvemmän yhteyden löytämistä omaan sydämeen. Usein näkee vasta jälkikäteen, miten niin. Synkkyyteen suostuminen on ollut kenties tärkein osa valoni löytämisen prosessia.

Lämpimästi tervetuloa löytämään voimaasi, valoa, selkeyttä ja uusia suuntia voimauttavaan valmennukseen tai näkijäsessioon: annataipale.com

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s