Säkenöivä nainen on yhteydessä ainutlaatuiseen ytimeensä. Kun nainen on syvässä, hyväksyvässä rakkauden tilassa itsensä kanssa, hänen ei tarvitse kilpailla - ei pienentää toisia eikä itseään. Hän on yhteydessä suoraan luovaan lähteeseensä ja tietää sen ilmenevän hänen kauttaan juuri hänelle ominaisella, täysin ainutlaatuisella tavalla. Tämän saman onnen ja ilon autenttinen nainen soisi kaikille - hän tietää, että sen tuoma säteily tuo hyvää kaikkeen hänen ympärillään.

Kun nainen ei ole hyväksyvässä yhteydessä itseensä eli yhteydessä uniikkiin ytimeensä, hän pienentää itseään ja toisia jumiin jääneellä kateudella. Itse kateuden tunteessa ei ole mitään vikaa - jos psyyke ei sitä tarvitsisi, sitä ei olisi. Kateuden tunne viestii turvan tarpeesta, evoluutiopsykologien mukaan se liittyy sosiaaliseen tarkkailuun ja vertailuun resursseista joita olemme tarvinneet säilyäksemme elossa. Toisin sanoen, kateuden tunne liittyy selviytymiseen ja pohjautuu pelkoon. Sen viesti on aina tämä: tarvitaan lisää turvaa. Ilman turvaa ei voi olla autenttisuutta. Ja pohjimmiltaan tuo turva luo levollisuutta, rohkeutta ja luottamusta kulkea jokaisen tunteen läpi. Ymmärrystä siitä, että vaikeatkaan tunteet eivät ole täällä osoituksina arvottomuudestamme tai huonommuudestamme vaan kutsu autenttiseen ytimeemme, oman rakkautemme ja itsekunnioituksen äärelle.

Kateus on vaistomaista uhan tunnetta siitä, että toisella on enemmän hyvää kuin meillä. Pohjimmiltaan siis koemme, että toinen on enemmän rakkaudessa, enemmän ytimessään kuin me. Kaikki tämä on hyvin alitajuista - ja siksi on huippuolennaista ymmärtää, mistä kateudessa pohjimmiltaan on kysymys. Emme välttämättä mielellämme puhuisi koko aiheesta vaan uskottelemme, että koska olemme henkisiä, tasapainoisia tai hyvinvoivia ihmisiä, emme tunne - tai saa tuntea - kateutta. Totuus on, että kaikki tuntevat kateutta koska se on psyykemme tärkeä tsekkausmekanismi: koemmeko tarpeeksi turvaa vai tarvitsemmeko sitä lisää? Mistä voisimme saada turvaa, kuinka voisimme luoda sitä itsellemme juuri nyt? Kateus pyrkii pitämään meitä suojassa, turvassa, yhteydessä ytimeemme jonka kautta säkenöimme ja elämme omaa, parasta elämäämme. Sen tehtävä on itse asiassa saada meidät voimaan hyvin, ei tuntea itseämme pienemmäksi tai toisia uhaksi. Kateuden kohteemme (jota yleensä jollain tapaa myös ihailemme) peilaa meille jotakin siitä, mitä itse haluaisimme kokea. Silloin kysymys kuuluu, mitä voin antaa itselleni juuri nyt, jotta pääsen oman uniikkiuteni kanssa yhteyteen? 

Jos emme tunnista kateuden kutsua vaan joudumme sen ohjailtaviksi, alamme pienentää toisia ja itseämme (vähättelemällä, juoruilemalla, mitätöimällä, kilpailemalla, satuttamalla, eristämällä). Kulttuurimme spekseillä menestynyt nainen tuntee toiset naiset uhkina ja nainen joka kokee elävänsä pienempää elämää kuin toivoisi haluaa pienentää toisetkin. Kummassakin tapauksessa joudumme kauemmas autenttisuudestamme. Se turvan tarve josta kateus viestii, liittyy juuri autenttisena itsenämme olemiseen. Jos turvaa ei ole, säkenöivä ytimemme ei pääse esiin loistamaan valoa ja rakkautta itsellemme ja toisille.

Omassa rakkaudessaan elävä nainen tietää olevansa suuremman tietoisuusmuutoksen katalysaattori ja hakeutuu yhteyteen sisartensa kanssa. Aina kun törmäämme siihen, ettei toinen kykene sydänyhteyteen vaan tavalla tai toisella kilpailee, pienentää itseään tai toisia, olemme tekemisissä sen kivun kanssa joka syntyy, kun toinen ei ole yhteydessä autenttisuuteensa. Ei voi olla sydänyhteydessä, ellei ole uteliaassa ja hyväksyvässä yhteydessä omaan sydämeensä. Kyse ei ole siitä, että meissä tai toisessa on mitään vikaa vaan siitä, että toinen ei koe riittävästi turvaa tullakseen näkyväksi täysin haavoittuvaisena itsenään, kaikissa tunteissaan.

Nainen, joka on hyväksyvässä tilassa itsensä kanssa uskaltaa tuntea kaikki tunteensa. Hänen voimansa itse asiassa kumpuaa siitä haavoittuvuudesta, joka liittyy kaikkien tunteiden kohtaamiseen. Hän tietää, että jokainen tunne on siirtymäriitti, usein hikinen, tuskainen ja kärventävä matka kohti syvempää yhteyttä itsensä kanssa. Alkemiallinen prosessi, jossa jokaisen kohdatun tunteen sisältämä lataus vapautuu avaamaan hänen sydäntään.

Joka ikinen vaikea tunne ja kokemus kysyy pohjimmiltaan: voinko rakastaa itseäni tässäkin? Kun tunteen valtava aalto painaa pohjaan ja myllää laavaa vasten, itsensä hyväksyvä luottaa siihen, että aallon toisella puolella odottaa nousu pintaan, entistä kirkkaampaan veteen. Tämän prosessin kanssa synkassa oleminen on naisen arkkityypinen feminiininen luonto; jokaisella naisella on intuitiivinen ymmärrys tunteista, mutta suurin osa meistä ei pääse yhteyteen tämän tiedon kanssa, koska sitä ei varsinaisesti opeteta missään.

Haavoittuvainen nainen tulee näkyväksi sellaisena kuin on. Hänen ei tarvitse pärjätä tai menestyä miesten maailman ehdoilla tai speksein - hän tietää, että suurin tyydytys nousee totuudellisesta, kunnioittavasta suhteesta itseen ja toisiin. Kun nainen raivaa demoneiltaan tilaa ja valitsee, että tärkeintä on rakastaa ja kunnioittaa itseään mistään riippumatta, hän saa intuitiivisen yhteyden uniikkeihin synnyinlahjoihinsa ja niiden ilmentämiseen maailmassa. Naisen ei tarvitse puskea itseään selviytymään; kun hän antautuu tunteilleen, antautuu hän samalla syvimmän itsensä ohjaukseen, viisauteen ja levolliseen rakkauteen.