Toisinaan stressi on erinomainen asia. Jotta saamme hommeleita aikaan, kehon ja mielen on ihan hyväkin valpastua: aha, jaha, tarttis tehrä jotain. Mutta jos stressireaktio jää päälle, se alkaa  kuluttaa elimistöä, hermostoa ja elämäniloa.

Näin jälkikäteen huomaan, miksi minun oli aiemmin vaikeaa pysähtyä ja antaa itseni rentoutua syvästi: olen uskonut, että olen turvassa (hyväksyttävä) vain, jos paahdan täysillä. Vauhti oli myös tapa laukata karkuun omassa itsessä sellaista kipeää, minkä kohtaamiselle ei koskaan elämässä ollut ollut turvaa. Vasta kun turva sisälläni kasvoi - aloin kokea ikään kuin laajentunutta sisäistä tilaa - uskalsin hyvin syvästi kohdata sen asian minussa, joka ajoi suorittamaan. Se johti elämänmuutokseen, jonka seurauksena teen töikseni vain kivoja juttuja, koska opin sallimaan itselleni entistä enemmän hyvää.

Stressaantunut haluaisi usein ”ratkaista” tai ”fiksata” stressinsä, ja usein päälle jäävä höyrytila viestii juuri siitä, että on tarve hallita ja kontrolloida. Tuntuu, ettei homma hoidu jos en nyt tässä täböllä painele menemään ja pistä asioita tapahtumaan. Silloin pysähtyminen on tosi vaikeaa. Ehdotankin, ettei tarvitse pysähtyä tai fiksata stressiä. Sen sijaan voi lisätä turvaa. Mikä minulle juuri nyt toisi parempaa oloa, levollisepaa tunnetta? Mikä antaisi turvaa? Usein päälle jämähtäneen stressin takana on turvattomuuden ja pelon tunnetta (jonka juuret voivat olla tosi syvällä psyykessämme). Suorittaminen on selviytymismekanismi. Se syntyy ellemme pääse purkamaan psyykemme kantamaa alkuperäistä turvattomuutta tai pelkoa. Usein tuo alkuperäinen, suorittamaan ajava liittyy uskomukseen siitä ettemme riitä, kelpaa tai ole oikeanlaisia.

Opin Sydänjuttu-videota tehdessäni Karita Palomäeltä, että aluksi ei tarvita kuin minuutti siihen, että aivot saavat viestin: voit lakata kuumottamasta. Moni pyrkii aktiivisesti rentoutumaan ja tekemään relaavia juttuja stressaavan elämän tiimellyksessä (itsestään onkin superhyvä huolehtia). Mutta elleivät aivot saa viestiä siitä, että olemme turvassa, ei rentoutuminen oikeasti tapahdu. Päälle jäävä stressitila on kirjaimellisesti sitä, että aivojen pelkokeskus on jäänyt aktiiviseksi.

Aluksi pysähtymiseen todella riittää minuutti tahi kaksi. Minuutin ajan voi hengittää syvään: olennaista on, että uloshengitys on jopa pidempi kuin sisäänhengitys ja sen jälkeen jää pieni tauko ennen seuraavaa sisäänhengitystä. Kokeile - toimii kuin taika!

Ja jos stressaat ja kuumotat: älä ota painetta siitä, että nyt et saisi stressata. Anna itsellesi enemmän hyvää ja lisää turvaa sen verran kuin juuri nyt voit. Sinulla ei juuri nyt tarvitse olla vastausta kaikkeen eikä varsinkaan siihen, miten saisit elämäsi tasapainoisemmaksi. Kun lisäät hyviä juttuja (kuppi teetä ja pala suklaata, puhelu parhaalle ystävälle, koti-ilta villasukat jalassa, ylimääräistä hommista kieltäytyminen, avun pyytäminen) tulee tilaa uusille, luoville, levollisemmille ratkaisuille.