Ote Sydänvoimaa-kirjani toisesta osasta: Kohti sydämen unelmia

Sydämen unelmat ovat intuitiivista kuisketta ja kutsua sellaisiin juttuihin ja tunnelmiin, joissa voimme toteutua autenttisena itsenämme. Mielen halut ja egon draivit kumpuavat täyttymättömistä tarpeistamme, sieltä missä jotain ”puuttuu”. Jos et hoivaa itseäsi, et voi olla kovin tuunaantunut sydämen kutsuihin vaan vedät pikemminkin täyttymättömien tarpeiden eli egon draivien kautta. Silloin saattaa sekoittaa mielen halut ja sydämen unelmat keskenään. Hyvä asiain tsekkailutapa on kuulostella, mitä tunteita saisin kokea, jos unelmoimani asia tapahtuisi? Mitkä tarpeet täyttyisivät? Pointti ei ole, ettei tarpeita saisi olla, vaan että alkaa huolehtia niistä lempeästi jo nyt. Tarkoitus ei myöskään ole häivyttää unelmiasi vaan avautua vastaanottamaan nyt sydämesi kautta niitä tunnelmia, jotka liittyvät myös haaveisiisi.

Olen saanut kokea monia unelmiani asioita, ja sellaista, mistä en ole osannut haaveillakaan. Toisinaan laiffiini manifestoituu juuri niitä asioita, suuria ja pieniä, aivan kuten olen niitä intuition myötä visioinut tai kuullut. En tarvitse niitä onneeni, ja siksi ne pälähtävät kehiin helposti.

Tietoinen luominen tai intuitionsa seuraaminen ja elämälle tällaisenaan suostuminen on tavallaan kummallinen paradoksi. Ei elämä aina tunnu niin virtaavalta tai mahtavalta, ja miksi tarvitsisikaan? Haasteet ovat myös kasvun kutsu, johon kuuluu jumittamista ja alitajuista vastustusta. Sydän avautuu hyväksymisen prosessin kautta. Kun itseään tukee mahdollisimman lempeästi ja samalla tsiigailee vastuullisesti peiliin, kasvua tapahtuu ja virtaus lavenee oivallusten myötä. Tietoisen luomisen ja manifestaation ydin ei ole henkisten hilavitkuttimien kanssa pyyhältäminen uudenkuun seremoniasta toiseen (se voi olla pikemminkin hauskaa viihdettä), vaan erittäin maanläheisesti itsensä kohtaaminen tunne- ja tarvetasolla. Kun oma malja alkaa täyttyä, elämän hyvä alkaa virrata.

Mielen halut ja egon draivit kumpuavat täyttymättömistä tarpeistamme, sieltä missä jotain ”puuttuu”

Reissullani olen tullut pikku hiljaa yhä tietoisemmaksi kulloisistakin motiiveistani ja olen voinut ottaa tarpeistani eri tavalla koppia. Jotkut unelmat, tai pikemminkin mielen tulkinnat sydämen unelmista, ovat hiipuneet ja tilalle on tullut toisenlaisia sydänkutsuja. 

Aikaisempaa työelämääni sanelivat enemmän egon ja mielen halut: suorittamalla ja paahtamalla yritin ”päästä jonnekin” missä olisin vihdoinkin saanut ”ansaitsemaani” arvostusta, rakkautta ja nähdyksi tulemista. Egoni sai osumaa, kun koin lähteväni entiseltä alalta lippu maata viistäen: ei täältä koskaan saanutkaan ihan sellaista, mitä tulisydämin oli lähdetty hakemaan. Tuo runttukohta on parhaista asioita, joita sydänpolulleni on tapahtunut - se riisui tarvetta ohjailla elämää mielen kautta ja toisaalta aloin itse ottaa enemmän vastuuta tarpeistani. Hankalat tunteet myös katapulttasivat polullani eteenpäin: kiukku auttaa irtautumisessa ja itselle tärkeän suojaamisessa.

Sydämen unelmat ovat intuitiivista kuisketta ja kutsua

Sydänjutuissanikin oli aiemmin enemmän läsnä enemmän alitajuista egomotivaatiota. Tähtäsin aatoksissani englanninkielisille markkinoille sekä tekstieni että asiakastyöni kanssa. Nuo tavoitteet ovat ajan myötä menettäneet latinkinsa - sen alitajuisen ydyn, että sitten tulisin ymmärretyksi. Jokin ponnistelu on tipahtanut tekemisistäni pois. On ihan ymmärrettävää, että ”ego kiinnittyy” sydämen unelmiin ja tekee niistä vipuvarren tarpeiden täyttämiseksi. Samanaikaisesti on myös luonnollista ja suorastaan sielullinen impulssi, että voimaantuneisuuttaan tai löytämiään aarteita haluaa jakaa myös toisten kanssa.

Nämä kaksi virtausta ovat minussa löytäneet balanssiin joka näkyy niin, että hulluna aaltojen perässä melomisen sijaan lepuutan surffilautani päällä auringossa, ja kun oikea aalto saapuu kohdalle, lähden matkaan.

Olen auki sille, mitä sydämestäni kulloinkin kumpuaa, eikä mikään sydänläikkeideni ulkoinen ilmineeraus ole poissuljettua. Esimerkiksi enkuksi tekeminen on yhä ihan mahdollista, mutta motiivit ovat muuttuneet. Draivissa ei ole mitään vikaa - ah, miten ihanaa on seikkailla päättäväisesti menemään - mutta näinä päivinä minulle riittää, että ymmärrän ja näen itse itseäni. Voin levätä ja nautiskella.

Ja nyt ystävä hyvä, älä liiskaannu jutuistani yhtään: motiivisi saavat olla juuri mitä ovat ja saat haluta mitä haluat. Olemme ihmisiä ja meillä on eri elon asioissa milloin mitäkin vaikuttimia - se on luonnollista ja aivan jees! Reissun varrella voi auttaa sen tiedostaminen, miksi haluaa mitäkin, ja mitä selkeämmin tulee tietoiseksi tarpeistaan sitä helpompaa niitä on hoivata suoraan, odottelematta lottopotteja.

Se haavoittunut osa meitä joka uskoo, että tarvitsen ihanan parisuhteen, täyttymyksellisemmän duunin tai enemmän rahaa jotta voin voida hyvin, on kytköksissä mielen haluihin. Usein kuvioon liittyy alitajuista, tunnistamatonta arvottomuutta ja tarpeiden täyttymättömyyttä. Epäilemme, voimmeko jonain päivänä saada asioita joita niin kaipaamme. Se estää tekemästä pieniä, ilahduttavia juttuja, kohtaamasta kipujamme jeesaajan avulla, ja pitää kiinni luulossa, että vaatisi niin paljon, jotta voisi olla hyvä olla.

Lepuutan surffilautani päällä auringossa, ja kun oikea aalto saapuu kohdalle, lähden matkaan

Uskon, että jutskani ovat virranneet ihanasti, koska olen sielusta asti ilossa siitä mitä teen. Samalla tuntuu neutraalilta: ei ole pakko tehdä asioita joita nyt hustlaan, eikä niiden tarvitse johtaa minnekään. Ja silti on ihanaa oppia uutta, avautua ja kasvaa. Mutta jos haluan ryhtyä laaman kasvattajaksi tai purjehtijaksi, voinhan valita niinkin. Ajatus siitä, että kaikki on mahdollista, konkretisoituu sen myötä, että tekee juttujaan kärvistelyjenkin läpi ja voimautuu. Jos olen voinut kirjoittaa kirjoja ja perustaa itselleni uuden ammatin, voisin kai oppia laamahommeleitakin?

Intuitio johdattaa ihan omalla tavallaan, joka ei seuraile mitään rajoittuneen mielen logiikkaa. Olen oppinut kysymään itseltäni, miten jokin voisi olla mahdollista ilman, että minun tarvitsee tietää, miten se olisi mahdollista. Jos intuitio jotain ehdottaa tai maalailee, se tarkoittaa sitä, että asia on mahdollinen ainakin jossain muodossa. Muuten sitä ei pystyisi edes kuvittelemaan. Kun on turvaa, voi olla utelias. Jos on turvaton, on tosi takertunut siihen, että aina pitäisi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten.

Jos voisin sanoa jotain noin kymmenen vuoden takaiselle itselleni, se olisi: huolesi siitä, mitä tapahtuu jos alat ottaa askeleita kohti sydänpolkuasi, ovat ihan turhia - pelkkiä peitetarinoita. Intuitio tulee näyttämään tietä, ja jokainen pelko, hämärä kohta, hyppäys tuntemattomaan ja kaikki se mitä eniten pelkäät, tulee voimauttamaan ja vapauttamaan sinua kaikkein syvimmin. Lopulta et maindaa enää mistään mitä muut ajattelevat tai sanovat sinulle olevan mahdollista. Elät ihan omassa virtauksessasi.

Olennainen kysymys ei ole, ovatko unelmasi mahdollisia sitten joskus vaan mikä tuottaisi sinulle iloa juuri nyt?

Intuitio on aina ”oikeassa”, mutta meillä voi olla paljon pelkoa ja ehdollistumia, jotka estävät kuulemasta sitä. Saatamme myös luulla, että jos asiat eivät menekään niin kuin mieli oli intuition ääntä tulkinnut, homma on pielessä.

Eräs asiakkaani haaveili ihanassa talossa luonnon keskellä asumisesta ja levollisesta hoitotyön tekemisestä. He etsivät miehensä kanssa taloa, ja kokivat löytäneensä juuri oikean saatuaan paikasta hyvät vibat. Pariskunta pyyhälsi neuvottelemaan pankista lainatarjouksen, mutta talokauppa menikin sivu suun. Intuitiivinen asiakkaani oli ihan hajalla: ”eikö sisäinen ohjaukseni toimikaan, eikö unelmani olekaan mahdollinen?”

Kyllä intuitio toimii, mutta asiat eivät aina mene niin kuin mieli on sen viestiä tulkinnut. Koska asiakkaalleni tuli talosta niin hyvät tunnelmat, voi olla, että homman pointti olikin mennä saman tien pankkiin ja saada hyvä lainatarjous. Paitsi että oikea talo tulisi kohdalle oikeassa kohtaa, asiakkaani elämään on ilmaantunut kaikenlaista muuta mitä hän ei osannut vielä talokauppakohdassa uumoillakaan. Sisäinen johdatus näkee kirjaimellisesti mielettömän suuren kuvan. Siksi korostan niin paljon sisäisen, psykologisen turvan rakentumisen merkitystä - uskaltaaksemme olla tietämättömyyden tiloissa ja johdatuksessa. Sen sijaan, että vaipuisimme takaisin vanhaan arvottomuuteen masistelemaan.

Olen oppinut kysymään itseltäni, miten jokin voisi olla mahdollista ilman, että minun tarvitsee tietää, miten se olisi mahdollista

Sydänpoluillaan voi tehdä sen, mitä intuitio seuraavaksi askeleeksi ehdottaa, ja sitten päästää irti. Kivasti sanottu, mutta useinhan kuumotamme jänskäyksissämme. Iso osa sydänpolkujen alkumatkaa varsinkin on kysymysten tiloissa olemista. Jos haluaa olla eläväisesti ja intiimisti ihmissuhteissa, omassa elämässään ja ilojutuissaan, matkaan kuuluvat kaikki elämän tunteet ja pihalla olemiset. Mistä muualtakaan merkityksellisyyden fiilis ja kasvu kumpuaisivat?

Joskus kun olemme ihan hädässä, jauhamme, että ”ei auta kuin luottaa ja joku tarkoitus tälläkin on”. Se kuulostaa turvattomalta ja vähän vaativalta itseä kohtaan. Mitä jos ei tarvitsekaan luottaa ja löytää mitään merkityksiä väkisin, vaan suostua olemaan rehellisesti pihalla ja jeesailemaan itseään? Silloin kun ei luota tai tiedä, ei ehkä kuulukaan. Joskus uskomus siitä, että pitäisi luottaa kumpuaa vanhasta, sisäisestä paradigmasta jonka kuuluukin purkautua. Jos vähän mentaalisesti väkisin ”luottaa” siihen, että kyllä tämä tilanne vielä työpaikalla tai parisuhteessa helpottaa, väistääkin ehkä sydäntotuuttaan ja syvempää intuitiota siitä, että niiden on aika mennä ja jonkin uuden saapua kehiin.

Kun sisäisyydessä tapahtuu syviä muutoksia, on ihan luonnollista olla luottamatta mihinkään ulkoiseen. Voisiko oppiakin luottamaan itseensä, omaan kykyynsä luoda itselleen turvaa ja rauhaa? Suositukseni on suostua olemaan kujalla ja samalla ilahduttavasti huolehtia itsestään.

Unelmille avautumisessa kaikkein olennaisinta on hoivata sydäntään, nyt ja aina