Sydänjuttu-kirja syntyi aikamoisessa virtauksessa, mutta ei tietenkään poissulkenut itkuja, hampaankiristelyjä ja kärvistelyjä.

Kaksi vuotta sitten olin rakkaan ystävän mökillä ja mediteerasin ihanalla joogalavalla meren ääressä. Mulle nousi siinä tunne, että nyt on kirjan kirjoittamisen aika. Sen kirjan, jonka aina olen halunnut sekä kirjoittaa että lukea itse. (Hokasin viisi- kuusivuotiaana, että tulen vielä kirjoittamaan kirjoja. Rakastin meidän lähikirjastoa, joka oli ensimmäinen paikka, jossa sain käydä yksin. Opin lukemaan aikaisin, ja siellä Tikkurilan kirjastossahan mä sitten hengasin satukasetteja kuunnellen ja kirjoja lukien.)

Ajattelin siinä mediteerattuani, että no perhana, tehäänpä se kirja sitten. Aloin fiilistellä kirjaani. Miten mä pukisin johdonmukaisiksi sanoiksi ja kokonaisuudeksi sitä, minkä uskon ja toivon voimauttavan toisiakin? Mitä sanoisin kaikesta hiffaamastani ja siitä, mikä mun elämää on muuttanut ja minkä näen muuttavan mun asiakkaiden elämää?

Asia lähti muhimaan mun sisällä. Mutta vielä ei ollut kirjoittamisen hetki. Tein isoa tv-ohjaustyötä silloin, ja elämä oli tosi täyttä. Olin elämänmuutoksessa; tunsin luissani ja ytimissäni, että mun on aika lähteä kohti uusia seikkailuja. Kerroin silloiselle, ihanalle työkamulle intuitiivisesta päätöksestäni kirjoittaa kirja, ja hän siihen loihe lausumaan, että hänellä on ystävä, joka on kustantaja. "Teidän pitäisi tavata". Kun minä ja ihana kustantaja sitten jossakin vaiheessa tapasimme, homma oli pässinlihaa. "Kyllä tästä kirja tulee", sanoi hän. Se oli alku mun kirjailijanuralle.

Aloin kirjoittaa kirjaa seuraavana keväänä matkalla Balilla. (Se on oikeastaan ihan oma stroorinsa; Balin energia on tosi mielenkiintoinen, ja koin siellä syvän luovuuden virran avautumisen itsessäni. Olen aina ollut hirmu luova ja Balilla hiffasin, miten ja miksi olin omaa luovuuttani himmaillut. Siellä tulvaportit räjähtivät auki.)

Toimin intuitioni mukaan kaikissa asioissa. Reissun jälkeen mulla oli fiilis, että jotakin informaatiota multa vielä puuttuu kirjan synnyn suhteen. Ajattelin, että eipä hötkyillä tai pusketa mitään tapahtumaan. Asuin viime vuonna kesän Hangossa, ja kirjoitin ekaa versiota kirjasta. Sitten sain toisen kustannustarjouksen. Olin kirjoittanut Hidasta elämää -kolumniani kotvasen, ja kun Otava ja HE olivat perustamassa kirjasarjaa, mun kirja kutsuttiin osaksi uutta sarjaa. Kuulostelujen myötä diili tuntui juuri oikealta; Sanna ja Pequ luotsaavat Hidasta elämää -konseptia rakkaudella ja syvällä halulla koskettaa, inspiroida ja jeesata, ja tuntui luontevalta jatkumolta toteuttaa kirjahanke yhteistyössä.

Itse kirjoittaminen oli viime vuonna kärvistyttävää. Mulla oli seinä täynnä post it -lappuja ja alkuperäinen lukusuunnitelma. Tunsin olevani koko oman hommani kanssa yksin ja peloissani; tein Sydänjutun videoita ja muuta sisältöä. Niin usein itkeskelin ihmeissäni, että mitähän tästä tulee. Samalla nautin kirjoittamisesta - ah, vihdoin mä saan laittaa tän kaiken paperille, mikä mulle on totta.

Koen, että kun asiat syntyvät sydämen kautta, kaikki oikeat energiat valjastuvat tukemaan meidän sydämen valintoja. Se tarkoittaa usein pelkojen, epävarmuuksien ja muutosten kohtaamista; kaikkea sitä, mikä meidät kasvattaa vastaanottamaan unelmiamme. Kasvukivut on kaiken sen kohtaamista, tunnistamista ja vapauttamista, mikä meitä aiemmin on pienentänyt, lannistanut tai pitänyt boksissa. Se on paradoksi: me saadaan olla mitä me ollaan, ja juuri hyväksymisen kautta me avaudutaan ja vapaudutaan omalle potentiaalillemme.

Tänä talvena, kun olin allekirjoittanut kustannussopimuksen Otavan kanssa ja musta oli siis virallisesti tullut kirjailija, lähdin kirjoitus- ja nautintoreissulle Espanjaan. Kirjan työstämisessä oli ollut taukoa useampi kuukausi, ja mulla oli tunne, että annan kaiken aiemmin kirjoittamani mennä. Se, mikä olisi säilyäkseen uudessa versiossa, säilyisi kyllä. Antauduin luovaan kaaokseen ja aloin kirjoittaa, mistä milloinkin tuntui. Matkalla näin ensimmäisinä öinä monta unta kirjasta, pikemminkin tunnelmia kuin konkreettisia unia; tunsin, että kirja latautui muhun öisin. Muhun alkoi laskeutua kärvistelysyksyn jälkeen luottamus, että kirja on jo valmis tuolla jossain, ja nyt mä vaan tuon sen maailmaan istumalla persuuksillani.

Kirjoitin reissussa ja tänä keväänä aivan onnessani ja täydessä luottamuksessa. Alkuperäinen suunnitelma muuttui ja koin, että lopullisen kirjan kirjoitin todella sydämeni, en mieleni kautta. Itkin, nauroin, luotin. Joitakin osia jätin pois ja kaikkea hioin, mutta olin tarkkana siitä, etten hio liikaa jotta kirjan sielu saa rauhassa sykkiä. Toisinaan välideadlineihin oli vain vähän aikaa, mutta mä annoin itseni toteuttaa kirjaa ihan omassa, levollisessa rytmissäni. En puskenut yhtään: joskus mielen mielestä olisi "pitänyt" kirjoittaa, mutta sydän halusi, että otetaan päikkärit tai chillataan koko päivä. Ja niin kirja syntyi, lopulta tosi kirkkaasti. Mä meditoin tai fiilistelin kirjaa tosi usein, niin kuin teen koko elämäni suhteen: "miltä tuntuu ja näyttää tän kirjan energia ja esenssi?" Ennen kuin analysoin yhtään, tunnustelin kirjan tunnelmaa. Ja kun orientoidun tällä tavalla ensin asian ytimeen ja esenssiin, muoto näyttäytyy mulle selkeänä ja kirkkaana, ja siihen luotan. Näin mä toimin oikeastaan kaikessa, mitä teen. Silloin tekemiseen liittyy keveys, ilo, mun näköisyys, luottamus ja nautinto. Ja kirjan kirjoittamisprosessi on ollut vielä syvempi avautuminen ja antautuminen juuri tällaiseen tapaan tehdä.

Kirjan energia tarttui niin kauniisti ja iloisesti mukana oleviin ihmisiin, että kaikki työskentely oli mielettömän antoisaa. Hidasta elämää -kirjat syntyvät yhteistyössä Otavan kanssa niin, että kirjailija on tosi vahvasti mukana myös visuaalisessa prosessissa. Mulle se oli aivan ihanaa ja olennaista, koska mulla on pitkä visuaalisen työn tausta ja esteetikon sielu. Ihanat valokuvaaja Paula ja taittaja Satu hiffasivat just jetsulleen, miltä kirja näyttäisi - meidän näkemykset kohtasivat täysin. Ihan uskomatonta tavallaan, mutta kirja näyttää juuri siltä, miltä sen mun visioissa ja fiilistelyissä näytti. Kustannustoimittajaa myöten kaikki ihmiset, jotka olivat luomassa tekstistä valmista kirjaa, antoivat sille sydämensä täysin - ja ihmeellistä kyllä, jokaiselle tämä kirjaprojekti tuntui tipahtaneen syliin merkityksellisellä tavalla. Tässä mä taas palaan siihen, kuinka sielun ja sydämen kautta sykkivä energia vetää puoleensa kaikkea, mikä sitä palvelee. Olen onnellinen Hidasta elämää- ja Otava-kollaboraatiosta; sain toteuttaa itseäni täysin vapaasti ilman luovuuden reunaehtoja, vaatimuksia tai rajoituksia.

Mä uskon, että mun sydämen kautta syntyi sellainen kirja, joka on tarkoitettu ihan joka ikiselle, joka sen tulee lukemaan. Mun mieli ei sanellut sitä mitä syntyi, vaan sydän ja intuitio. Koen, että kirjoittamisen ekan vaiheen kärvistelyt olivat oikeastaan sitä, että pikku hiljaa ego antoi periksi sydämelle. Lopulta en enää välittänyt siitä, tuleeko hyvä kirja tai osaisiko joku esittää asian hienommin. Antauduin sille, mitä mun sydämen ja sielun kautta virtaa ja nautin matkasta. Oma kokemus ja ymmärrys sai tilaa pukeutua muotoon, jonka uskon voimauttavan ja avaavan. Kun olin saanut kirjan käsikirjoituksen valmiiksi, kipsuttelin kevään mielettömän lintukonsertin säestämänä kanavan vartta ja ajattelin onnellisena, että hitsi jes. Juuri minä sain synnyttää juuri tämän kirjan maailmaan.

Sydänjuttu - olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut löytyy kaupoista 18.8. Kauniita lukuhetkiä!