Tiedäthän sen tilanteen (totta kai tiedät), jossa pitää, tarttee ja täytyy tietyn aikataulun mukaisesti, silloinkin kun ei oikein meinaa lähteä? Sen arkiluolan, jossa painelee hämärässä selkä kyyryssä hommasta toiseen vaikkei ihan jaksaisi?

Minulla on siihen lääke. Painan systeemit paussille ja teen jotain vähän eri tavalla - vaikka en ihan muka ehtisi. Niin naurettavan pieneltä kuin se kuulostaakin, terapiani tepsii. Se kiepsauttaa koko katsantoni uudelle tolalle, antaa energiaa ja iloa. 

Elelen vapaasti omassa rytmissäni, mutta on minullakin hommia tehtävänä. Ne eivät aina luista niin sutjakkaasti kuin toivoisin. Tosin, se on vain mielen tarina miten asioiden muka tulisi sujua. Asiat menevät niin kuin menevät - ja minä valitsen, miten siihen suhtaudun.

Suhtautumistani vetreyttää, kun teen jotain repäisevää. Käytännöllisyyden ja voimaantumisen nimissä suljen pois vaihtoehdot joita en juuri nyt voi toteuttaa kuten ”Havaijilla oleminen” tai ”roadtrip Italiassa”. Irtiottoni voi olla jotain niinkin minimaalista kuin kahvittelu itsekseni kaupungilla (minulle se on keskisuurehko muuvi, koska en asu keskustassa). Tai sitten menen kukkakauppaan. Kysyn itseltäni ihan pokkana, mitä oikeasti haluaisin nyt tehdä. Tosi usein vastaus on jotain simppeliä kuten päikkäreiden nukkuminen.

Jätän puuhani niille sijoilleen ja poistun arkiluolastani painumalla pehkuihin tai rientämällä kukkia tuoksuttelemaan. Kun palaan tyynynjäljet poskilla tai ihania rehuja kainalossa, olen relannut siellä missä ruoho on vihreämpää: itseni hellimisen parissa. Joskus itseeni totaalisesti keskittyminen tuntuu melkein rikollisen ihanalta kun puuhaa on paljon. Miksi ihmeessä? Itsemme vuoksihan täällä olemme. Elämää, ei koulua varten. Maailma ei tule sen valmiimmaksi sillä aikaa kun minä kuolaan onnellisena tyynyyni.

Rohtoni toimii muutamasta syystä: asetan itseni ja oloni - en tekemisiäni - ykköseksi. Suon itselleni hyvää. Poistun kontrollin maailmasta ja sujahdan sydämeeni, kun teen jotakin mieltä ylentävää nyt heti. Jos kehoon on kertynyt stressiä, se alkaa liueta. Ajatukset avautuvat ja inspiraatio lähtee liikkeelle, kun hilpaisen luolastani valoon. Muistan, mikä on olennaista.

Kokeile vaikka. Jos et voi nukkua päiväunia, mennä kukkakauppaan tai Havaijille, ilahduta itseäsi millä juuri nyt voit. Käytä mielikuvitusta, tee juuri se  hassu pieni juttu, joka mieleen pulahtaa. Sen lisäksi hengitä hetki syvään. Anna systeemillesi viesti: olen hyvän arvoinen. Niin kuin oletkin. Hellittely avaa olemuksesi tehokkaammin kuin mikään. Moni odottaa otsa kurtussa iltaan, viikonloppuun tai lomaan henkireikähetkeä ikään kuin tämä elämä ei olisi oma.

Hyvän suominen itsellesi keskellä kirkasta tai synkeää päivää tulee toisinaan sisäisyydellesikin niin puskista, että se kääntyy ilahtuneeseen hymyyn. Sisäinen hymysi puolestaan vaikuttaa dominoefektin lailla kaikkeen mitä seuraavaksi teet: makaronilaatikkoa, palaverimuistiota tai rakkausrunoja. Tulee hyvää jälkeä. Ja vaikkei tulisikaan, ei se mitään.