Kun et tee mitään - et yritä ehtiä, olla mitään tai suoriutua, vaan annat itsesi nauttia olo juurikin nautinnollistuu. Mutta yleensä me yritetään ansaita se nautinnon olo ensin - koska alitajuisesti kuvitellaan, ettei olla nautinnon arvoisia jo nyt tällaisina keskeneräisinä, räkäisinä reissulaisina. Että pitäisi olla vähän parempi ja riittävämpi jotta voi sallia itselleen jotain hyvää.

Olin pitkähköllä reissulla Kaliforniassa, jossa olin ajatellut kirjoittaa uutta kirjaani ja viedä yhtä toista isoa projektia eteenpäin. Sen sijaan teinkin ”vain” normisti asiakastöitä Suomeen ja L E P Ä S I N. Olin itseni kanssa. Koska tein kaikki työt sikäläistä aikaa varhaisehkosti aamulla, loppupäivät olivat omaa aikaani. Täydellistä kirjoitusaikaa! Tai olemisaikaa. Mulla meni monta viikkoa päästää irti mielen kontrollista, suunnitelmista ja pitäisistä. En voi sanoa, että pitäisi olisi elämässäni hirmu vahva, tai kontrollikaan - mutta omassa mittapuussani.

Kaikkein olennaisinta elämässäni on rakkaus itseni kanssa, yhteys ytimeeni. Olen aina utelias, mikä sitä syventää ja himmaa tällä eläväisellä seikkailulla. Kun hermostoni alkoi rauhoittua ja palauduin aikaerosta, tunsin tarvitsevani vain olemista. Kirjoittaminen ei kutsunut tippaakaan, eikä projektillani ole kiire. Kaikenlaisia pelkoja ja suruja nousi pintaan ja surffasin niiden kanssa kiitollisena, että mulla oli niin paljon tilaa tunnustella kaikkea. Otin myötätuntoisesti vastaan sitä mitä tuli ja samalla huolehdin itsestäni hyvin. Kävin pitkillä kävelyillä, luin, laittelin ruokia, päikkäröin ja kävin kylvyssä.

Tunteissa on sellainen vähän ymmärretty puoli, että ne ovat elämänvoiman kulkua systeemissämme; kun ne saavat virrata lävitsemme tervetulleina, ne palvelevat sydänvoimautumista. Kun tunteita ei vastusta vaan tuntee, ne kertovat viestinsä, eheyttävät, syventävät yhteyttä ja avaavat virtausta isommalle.

Kun olin vaan enkä tehnyt sitä mihin aiemmin tunsin vähän kiirettä ja painetta, ylös kumpusi myös arvottomuuden ja epäonnistumisen tunteita ja -pelkoa. Kaikenlaisia ihmeellisiä, alitajuisia sisäisiä vaatimuksiani putkahti näkösälle. Sitähän tekeminen ja kiire peittää - kun rauhoittuu ja vain hellii itseään (niin kuin lomalla usein tapahtuu, vaikka en varsinaisesti ollutkaan lomalla), se mikä on jäänyt vähän runttuun omassa systeemissä nousee kyselemään että hei, voitko vaan pitää mua sylissä.

Olin  lempeästi runttujen kanssa, annoin  tunnemyrskyjen palauttaa syvään synkkaan sieluni ja sisäisen tietoni kanssa. Sen syvän ymmärryksen, että olen arvokas ja rakas ilman ehtoja ja saan vastaanottaa elämän hyvää ilman että erityisesti annan mitään. Joskus balanssi valtavan luomisen halun ja vimman ja niihin melkein vahingossa ripustuvien odotusten kanssa on hienovarainen. En dissaa itseäni odotuksista, sisäisistä (alitajuisisita) vaatimuksista tai epäonnistumisen oloista tai peloista. Kyllä nekin saavat olla ja ovatkin just mitä ovat. Mutta kun ne saavat tulla näkösälle, ne saavat myös vapautua. En halua elämässä ohjautua niiden vaan sydämeni ja luomisen ilon kautta.

Mulle palautui tosi nopeasti keskiöön että haluan luoda juurikin nautinnosta, ja ilosta. Syvästi hyvin voiden ja mahdollisimman balanssissa. Olen käynyt elämäni aikana monet kerrat samantyyppistä prosessia; jotenkin yhdistän sen uusiutumisvaiheisiin ja luomiseen. Jotta luomuksista tippuvat pois alitajuisetkin agendat ja odotukset, mun tarvitsee palata ihan vain olemisen iloon ja olla valmis päästämään luomuksista ja mielen uumoiluista kokonaan irti. Uskon, että se ihan yleisesti ottaen ja arkkityyppisesti liittyy kypsymiseen, kasvuun seuraavalle askelmalle. Valmiuteen toteuttaa ja ottaa vastaan sitä minkä aika seuraavaksi on.

Lopulta kaikki oleminen ja täristely esiin nousseiden juttujen kanssa johti siihen, että systeemini ”puhdistui” ja aloin kokea ihan mieletöntä rakkaudellisuutta, iloa ja nautintoa ehkä syvemmin kuin aikoihin. Ja juuri siitä olosta käsin haluan luoda ja elää. Spontaanihkosti intuitiivisesti päätin aloittaa pitkään uumoilemani Naisten kurssin. En luonut sitä mitä ajattelin (kirjaa) vaan sitä mikä siinä hetkessä kutsui.

Uusi tarvitsee usein ensin pysähtymistä, lepäämistä, olemista. Kun päästin irti kontrollista, syvä luottamukseni laifiin virtaukseen palautui. Muistin sydämessäni, että ei mun yksin tarvitse saada mitään tapahtumaan. Elämä näyttää. Oikeat asiat tapahtuvat ihan oikeassa tahdissa. Joskus asiat eivät mene ollenkaan niin kuin mieleni ajatteli mutta se ei tarkoita, etteivätkö ne mene juuri loistavasti. On tosi kuluttavaa ajatella / kontrolloida / suunnitella mielen kautta miten asiat voisivat mennä. Se on kuin yrittäisi tulitikuilla tehdä patoa valtavaan jokeen - ihan absurdia. 

Kontrolli ja mielen kautta elämän eläminen kumpuavat turvattomuudesta. Jos pelkää ja epäilee kantaako elämä ja voiko siihen luottaa, sitä yrittää parhaansa mukaan elää mentaalisen laatikon kautta, mutta silloin tulee kyllä rajoittaneeksi sitä mitä ottaa vastaan, ja mikä kaikki ihana voisi olla mahdollista. Joskus alitajuisesti haluamme pitää virran pienenenä kun luulemme, ettei meistä ole handlaamaan isompaa. Se on hermostollinen asia; kun opimme sisäistä turvaa, tunnetaitoja ja hyvää, aikuista riippumattomuutta, hermostomme oppii handlaamaan isompaa energiavirtaa, eikä kaikkea tarvitse hallita. Silloin voi elää enemmän virtauksessa.

Koen oloni uusiutuneeksi ja valmiiksi seuraavaan vaiheeseen puuhailuissani. Projekteihini liittyvät pelot ja jänskäykset ovat saaneet purkautua, odotukset ovat rapisseet ja jäljelle on jäänyt se mikä sydäntä kutsuu. Ei ole kiire eikä tarvitse mitään. Se on tosi ihana tila ilmineerata ja ammentaa luovasti ja luottavaisesti sitä mukaa kun sisäisyydestä nousee fiilis, että nyt on aika. Olen ihan älyttömän ahkera ja hyvä tekemään paljon duunia - omalla, helposti ylivirittyväisellä taipumuksellani on tosi hoivaavaa ottaa laiffissa taukoja - suunnittelemattomiakin. Onneksi oikeasti kuuntelin sisäisyyttäni, niin kropan ei tarvitse ottaa järeämpiä metodeja käyttöön.

Tätä virtauksen hommelia voi kenties kukin toisinaan kuulostella omassa elämässään riippumatta siitä, millaisista asioista laiffi koostuu. Riippumatta mitä tekee tai ei tee. Kuka olet, kun et tee mitään? Mistä nautit? Mistä tunteista ja olotiloista käsin haluat elämääsi kokea? Kuinka lähellä tai kaukana siitä olet? Kuinka voisit ravita niitä oloja joita haluat kokea?

Jos kaipaat vähän enemmän nautintoa, ei sun tarvitse lähteä kuukaudeksi reissuun vaan voit kuulostella mistä pienistäkin asioista nautit. Sitoudu sen tuomiseen arkeesi ihan heti nyt. Jos rakastat nauttia kahvista, raivaa aamuihisi tilaa kahvihetkelle ja lintujen laulun kuuntelemiselle. Se saattaa tarkoittaa vain 5 tai 10 minuuttia päivästäsi, mutta ihan valtavaa ammennusta sydämellesi. Tää on tosi olennaista varsinkin silloin, jos on kiirettä ja potee riittämättömyyttä. Mitä enemmän yrittää ehtiä sitä ankeammalta tuntuu kun ei ehdi. Kun alkaa raivata itselle nautintotilaa pienin jutuin, riittämättömyyden fiilis hiipuu taka-alalle.

Ja: mitä hittoa varten muka pitäisi riittää? Sinä et ole elämää varten, vaan elämä on sinua varten.
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni; touko- ja kesäkuulle on vielä hyvin aikoja ennen kesälomaani.

Loppukesän retriitille Pulsassa on tilaa, ja Sydänvoimassa-tunnetaitokurssille ehtii vielä. Se on auki ja käytävissä kesäkuun loppuun asti. Muille verkkokursseilleni voi osallistua omaan tahtiinsa kolmen kuukauden ajan, eli aloittaa voi milloin vain.

Ihania toukokuun tunnelmia,
Anna