Alku voi olla sysäys muutokseen; kohti sitä, mikä itseä sydämen sopukoissa kutsuttelevi, tai se voi olla lempeää olemista ja  avautumista, tässä hetkessä, itsen kanssa.

Rakkaasti, lämpimästi ja lempeästi retriitille Frantsilan hyvänolon keskukseen. Siellä me ollaan itsemme äärellä, avataan ja syvennetään sitä mitä itsensä rakastaminen ja itsen näköisen elämän eläminen voisi juuri nyt sinulle olla. Hoivaudutaan mehevien kasvisruokien, yrttisaunomisen ja luonnon äärellä.

Viikonlopun aikana jaan kanssasi löytämiäni aarteita syvästä hyvästä olosta itsen kanssa; sisäisestä turvasta, tunneyhteydestä, kyvystä kannatella itseä lempeässä ja voimautuneessa yhteydessä itseen (ja toisiin). Se, mitä sisällämme itsemme kanssa tapahtuu on suorassa yhteydessä siihen, mitä vedämme puoleemme, millaisia valintoja teemme arjessa ja sen myötä elämän isossa kuvassa. Omia unelmia ja oman näköistä elämää voi kulkea virtaavasti, kun omat rajat vahvistuvat ja sisäisen ruusutarhan huolto pelaa. Itsearvostus on hyvin maanläheistä toimintaa arjessamme, mutta myös olennaisia oivalluksia.

Retriitin ohjelma koostuu yhteisistä sessioista ja pehmeästä oleilu-ajasta. Sessiomme sisältävät alustukset, syvät mielikuvamatkat (alitajunnan kanssa työskentelyä), kirjoituskuulosteluja ja yhteistä jakamista.

Retriitin alustava ohjelma
Perjantai

17-18 Saapuminen Frantsilaan ja majoittautuminen

18 Retriitin aloituspiiri ja lempeä mielikuvamatka

19:30 Illallinen

Omaa aikaa

Lauantai

8:30 Aamiainen

9:30 - 13 sessio 1: Sydänyhteys itseni (ja toisten) kanssa. Mitä mulle kuuluu nyt? Mitä tarvitsen oloni lempeytykseen nyt (ja ylipäänsä enemmän)? Miten siihen päästään käytännössä? Kuinka otan itsestäni lempeämmin koppia arjessa?

13 lounas + omaa aikaa

15:30 iltapäiväkahvit

16 -18:30  Sessio 2: Miten tunnistan tunteeni ja tarpeeni? Kuinka opin itseni sivuuttamisesta tunteideni viestejä kuulemaan? Yhteys omiin tarpeisiin vahvistaa sisäistä turvaa ja rajoja. Tunneprosessien ymmärtäminen avaa itsearvostusta ja vapauttaa elämään enemmän itsen näköisesti ja kohti sydämen unelmia (on se sinulle sitten ihan mitä tahansa).

18:30 illallinen

19:30 yrttisauna

Sunnuntai

8:30 aamiainen

9:30 Sessio 3: Voimautuminen, rajojen vahvistuminen, itsensä hyväksyvästi kaikkine tunteineen ja karvoineen päivineen kohtaaminen ja itsensä näkeminen lempeyden rillien kautta avaa hyvin luontaisesti elämän hyvän virtauksen ja omat sydämen polut. Pelkojen ja epävarmuuksien kohtaaminen on osa voimautumismatkaa, ja tätä ”mekanismia” voi oppia ymmärtämään, tukemaan ja juhlistamaan itsessä. Ja samalla saa mennä ihan lempeästi kohti uutta, oman sielun tahtiin.

12:30 lounas

13:15-14:15 Retriitin lopetuspiiri

Retriitin hinta:

Retriitin kokonaishinta majoituksineen ja ruokailuineen 13.12. asti on 460e, sen jälkeen 490e. Ilmoittautua kannattaa hyvissä ajoin, retriitille on ennakkoilmoittautuneita, eli jos nyt ihan pian jo tiedät, että jee minä haluan mukaan kiitos, niin ole vain jo yhteydessä <3

Varausmaksu 120e, saat laskun ilmoittautumisen yhteydessä. Varausmaksua ja seuraavia maksueriä ei palauteta. Retriitti maksetaan kahdessa erässä (varausmaksu+loppusumma). Retriitti on mahdollista maksaa myös useammassa erässä, jolloin viimeinen erä maksetaan ennen retriittiä.

Hinta sisältää:

Retriitin ohjelman, launtai-illan ihanan yrttisaunan, majoituksen muutaman hengen huoneissa sekä ateriat: perjantain iltapalan, lauantain aamiaisen, lounaan, välipalat ja päivällisen sekä sunnuntain aamiaisen ja lounaan. Erikoisruokavaliosta 10e lisämaksu.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot:

Sähköpostitse: annaulrikataipale@gmail.com

Ilmoitathan minulle ilmoittautumisen yhteydessä myös ruokavaliospeksit: laktoositon, gluteeniton, yms.

Rakkaasti ja lämpimästi tervetuloa mukaan, jos rertiitti tässä kohtaa sydäntäsi sykäyttää <3