Työpajassa kuulostelemme, miten omiin tunteisiin (ja sen myötä kautta omiin tarpeisiin, rajoihin ja omien juttujen löytymiseen / unelmia kohti kulkemiseen) löytyy voimautunut suhde.

Tunteiden viestien kuuleminen ja ymmärtäminen on olennainen osa lempeytyvää suhdetta itseen. Jokaisella tunteella on viesti, ja kun noita viestejä oppii ymmärtämään ja hyväksyvästi vastaanottamaan, avautuu oloon (ja koko laiffiin) lempeämpi, elon virtausta edistelevä ulottuvuus. 

Itsen sivuuttaminen, jatkuva suorittaminen, miellyttäminen tai sen odottelu, että asiat vihdoin valkenisivat, on myös omien tunteiden, rajojen ja sen myötä myös omien unelmien ja sydänjuttujen löytymisen sivuuttamista.

Itsen sivuuttaminen on oikeastaan läheisriippuvuutta elämän (ja muiden) kanssa, ja kun yhteys itseen syvenee, myös terve riippumattomuus, turva / rohkeus, selkeys ja ilo lisääntyvät. Kyse on tosi luomusta prosessista, jonka ymmärtäminen ja omassa elämässään sisäistäminen voi olla aivan tajunnanräjäyttävää.

Joulukuun valon päivänä valaistaan omaa sisäisyyttä ja syvennetään yhteyttä omiin tunteisiin ja itsestä lempeästi koppia ottamiseen.

Työskentelemme alustusten, mielikuvamatkojen (alitajunnan kanssa työskentelyä), kirjoituskuulostelujen ja yhteisen jakamisen kautta.

Paikka:

Era Nova (kirjakauppa, jossa lempeän tunnelmallinen sali)

Aika:

11-16:30, sisältäen lounastauon

Hinta:

95e. Hinta sisältää ohjelman, teet +kahveet ja mininaposteltavaa. Maksu ilmoittautumisen yhteydessä laskulla.

Ryhmän maksimikoko on 15 henkeä, ja vapaana vielä muutama paikka. Ilmoittautuminen on sitova, eikä osallistumismaksua palauteta. Työpaja siirtyy, mikäli kokoontumisrajoituksia ilmaantuu. 

Ilmoittautuminen:

annaulrikataipale@gmail.com