Väläyttelin varmaan jo puoli vuotta sitten, että aion kirjailla tänne vähän kevyemmin ottein silloin tällöin. Hiljaa hyvä tulee - tai ainakin omassa tahdissa. Se on mulle elämässä valtavan tärkeä asia: toteuttaa itseäni sisäisen rytmini mukaan. Olen yhtä aikaa todella nopea ja monien tän nykymaailman menon mittarien mukaan hidas.

propecia prescription uk Olen yhteydessä ystäviin ja ihmisiin rauhakseen, läsnäollen. Määrä ei tosiaankaan korvaa laatua sosiaalisesti. Kun olen paikalla, olen läsnä. Puhelimessa, faksitse, kasvotusten tai kirjekyyhkyitse. Ihan vain itseni vuoksi, en kapinana maailmalle, jossa läsnäolo edes läsnäolosta puhuttaessa ei ole itsestäänselvyys.

Joskus on suhaamista, ja sekin on hauskaa. Mutta mitä enemmän olen yhteydessä omiin tarpeisiini, sitä selkeämmäksi on käynyt, että en voi olla "luurin päässä" aina sen mukaan, mitä joku muu tarvitsee tai mitä mun mieli  joskus mielisi. Aiemmin koin velvollisuudekseni vastata pikaisesti ja olla enemmän käytettävissä - tosin sain turvaa siitä, että olin tällä tavalla mieliksi.

go to site Aiemmin sain turvaa siitä, että olin mieliksi

Aikaisemmin mulla ei ollut sisäistä turvaa luottaa niin paljon, enkä siis oikein kuullut ja kunnioittanut tarpeitani - tai tein niistä jatkuvasti kompromissia, koska ulkopuolelta tulevan hyväksynnän tarve oli suuri.  Olen paljolti tällainen tarotin erakko-kortti, tykkään valtavasti olla itsekseni, erityisesti kotona. Mua lataa säännöllisesti intensiivisen kohtaamistyön lomassa päivät ihan vain itselleni. Laitan hyvää ruokaa (tänään äidin tekemää poropiirakkaa ja herkkujuustoja ja viiniä - eli varsinaisesti en laittanut muuta kuin kynttilät palamaan). Sitten mä vaan olen ja syön, ehkä joogailen, käyn pitkässä suihkussa, kuorin ihoa, laittelen naamioita ja suihkauttelen jasmiinivesiä. Iso osa mun eloa on vuodesta 2005 ollut crimsoncircle.com - useimpina päivinä kuuntelen näitä juttuja tai muuten vain hiljennyn itseni ääreen (käytännössä siis hengittelen syvään ja seikkailen tietoisuuteni aalloilla). Käyn pitkällä kävelyllä, hengailen luonnossa. Jos oon enemmän vauhtivillenä, juoksen.

Välillä mulla on päiväkirjan kirjoitus -maratoneja, välillä en kirjoita juuri lainkaan. Yleensä luen montaa kirjaa yhtä aikaa. Joskus kirjat jää kesken ja palaan niihin puolitoista vuotta myöhemmin niin kuin mitään ei ois tapahtunut, kuten nyt viimeksi Sinuheen. Joskus ahmin kirjat siltä istumalta, mutta mulla on eri kirjoja eri fiiliksiin. Aina on uusia kirjoja meneillään tai vähintään tilattuna ja postimatkalla mun luo. Välillä mä kaivan sudit ja rensselit esiin ja piirrän ja maalaan. Päiväunet nukun tosi usein, jos olen koko päivän kotosalla.

Mulle nämä itsekseni olemisen hetket on tapa balanseerata omat energiat; tiputan pois kaiken ylimääräisen omasta kentästä pyörimästä ja tuun simppeliin, selkeään ja syvään yhteyteen itseni kanssa. Kuulen omimman ääneni ja kykenen diskriminoimaan selkeästi, mikä on minun energiaani, tietoisuuttani, kehon tuntemuksia, ajatuksia ja tunteita - ja mikä ei kuulu mulle. Yleensä aina kun mulle tulee kehollinen syvä väsymys ja ihan vähäisiäkin kurkkukipu-oireita hiffaan, että aah joo, nyt mä kuljettelen jonkun muun tunteita tai energioita. En tee mitään monimutkaisia hilavitkutin-energiapuhdistelurituaaleja, irtautumiseen riittää syvä sisäinen valinta antaa sen mennä, mikä ei ole minun. Kurkkuoireet poistuvat yleensä aika lailla saman tien.

Mun oma seura on parhainta evör, ei koskaan tuu tylsää. Aiemmin, kun mulla oli enemmän tunnistamatonta turvattomuutta, en chillannut yhtä syvästi. Turvattomuus ajaa aina uutta tavoitetta ja maalia kohti, antaa draiviakin, mutta usein stressaa ja uuvuttaa. Sisäinen turva syntyy monista asioista ja moni mun teksti tällä sivulla ja kirjoissa käsittelee sisäisen turvan synnyttämistä - sitä voi aikuisena itse oppia). En ole puristi; monet hyvinvointi- tai henkisasiantuntijatyypit puhuu tiettyjen syömisten tai tekemisten puolesta, jotta voi olla henkensä kanssa syvästi. Minä puhun intuitiivisen itseen nojaamisen puolesta. Mikä sinulle tekee hyvää?

En usko, että kenenkään henki on tietyistä toimista tai ruuista kiinni; se on egon keksintöä. Ego/mieli se haluaa nostaa itseään vähän erityisemmäksi syömällä vain korkeavärähteistä ruokaa tai olemalla ainoastaan korkeavärähteisissä toimissa. Siihen mä sanon, että henki on valmis olemaan meidän kanssa joka hetki eikä vaan mandalaa väsätessä; voinko sallia henkeni tähän ihan tällaiseen tavalliseen olemiseeni ilman, että mun tarvitsee ylevöityä yhtään? Siinä on musta itsensä rakastamisen pohjimmainen ydin. (Tietty saat syödä justiin mitä halajat ja tehdä mitä tahdot: kyllä mä rakastan puhdasta luomuruokaa ja olen onnellinen, että sen voin valita. Mutta otan etäisyyttä ajatussuuntauksiin tai gurutuksiin, joiden mukaan jotkin tietyt rituaalit on henkisesti oikeita. No joo, näistähän on kiistelty maailman sivu... 😉

Hiljaisuuspäivinä laitan yleensä puhelimet ja toosat hissummalle ja muhistelen vaan oman sydämeni kanssa. Mikään ei ole just nyt niin urgenttia, kuin se, että lataudun itseni kanssa. Sen jälkeen musta on aivan ihanaa jakaa läsnäoloa muiden kanssa. Mun työssä hommelista ei mitään tulisikaan, ellen vaan olisi, lepäisi ja unpluggaisi välillä tyystin. Myös luovuus kukkii. En lähesty muusaani suoraan kuin ehkä 20% ajasta; inspis ei synny odottelemalla vaan elämällä. Hellin itseäni, jolloin alitajunta muhistelee ja intuition kuulee kirkkaasti.

http://planetapaz.org/es/noticias-olaneta-paz/108-noticias-home/434-declaracion-politica-mesa-amplia-nacional-estudiantil-bogota-12-de-noviembre-de-2011 Mikä sinulle tekee hyvää?

Kun teen, teen sen pohjalta, millaisia visioita ja huncheja olen levätessäni saanut. Tai sitten vaan ryhdyn luoviin puuhailuihin, muusa ilmaantuu paikalle omaan tahtiinsa. (Sama pätee aika moneen muuhunkin elämän asiaan kuten vaikka nyt iloon, innostukseen ja rakkauteen - niitä ei pidä odotella vaan kutsua sisään). Tästä lisää toiste.

Mulla oli kerran entisessä työpaikassani vaalikampanja, kun hakeuduin työsuojeluvaltuutetuksi. Olin ainoa kampanjoija. Mun vaalikampanjaan kuului teesi, että päikkärit kuuluu kaikille (olin luovalla alalla). Mä oikeastaan pidän lepopäiviäni osana työtäni, ja siksi lepään nykyään enemmän kuin ennen. Koska mitä muuta mulla on muille antaa kuin se, minkä itselleni sallin?

Nyt sinulle kysymys: miten sinä voisit nauttia omasta seurastasi juuri nyt? Miten voisit helliä ja hoitaa itseäsi? Mikä kirkastaisi sinun sisäistä ääntäsi? Jos et heti keksi tai tiedä, ei hätää. Lähde liikkeelle siitä, mikä juuri nyt tuntuisi kivalta, äläkä analysoi sen enempää vaan tartu toimeen. Kun ei meinaa saada sohvaa selästä irti, mutta olo ei ole inspaantunut vaan myhmelö, kertoo se usein alitajuisesta vastustuksesta tehdä hyvää itselle. Joka tietenkin on piilotettua arvottomuuden tunnetta. Sitä ei muuta mikään muu kuin toisin toimiminen. Miten itse lähdin alun perin toimimaan toisin ja opettelin hellimään itseäni, siitä lisää Sydänjuttu-kirjassani.

Ja sitten: jos sun elämäntilanne on eri kuin mun, eli jos olet esimerkiksi vanhempi tai elämä on eri tavoin tosi hektistä, ei tarvitse ajatella, että tollanen tsillaaminen ei oo mahdollista mulle. Minäkin oon tehnyt entisissä hommissani usein kellon ympäri ja taas ympäri hommia, ja aloin luoda itselleni lepokeitaita niinä aikoina. Nykymuodossaan chillaaminen on tietysti mun elämänvalintojen seurausta. Tee sulle ihanaa elämää niillä spekseillä, joilla juuri nyt voit.

Dolce far niente! <3