Elämää eniten muuttava hyvinvointitaito tuhansien ihmisten (ja itseni) kanssa työskentelyni pohjalta on sisäinen turva. Se on taito, jonka suurin osa meistä saa / joutuu niin valitessaan opettelemaan, mutta se on yksinkertaista ja maanläheistä. Se muuttaa koko suhteen itseen ja elämään - ei siis mitään sen vähäisempää. 

Sisäinen turva tarkoittaa ja mahdollistaa: 

  • Läsnäoloa omassa kropassa
  • Sitä, että tarve selviytymiskeinojen käyttämiselle (mm. miellyttäminen, suorittaminen, kontrolli, turruttaminen, projektio, lääkitseminen, kieltäminen, alas painaminen, itsen pienentäminen) vähenee
  • …joka tarkoittaa, että elämänvoima ei kulu äyskäröimiseen ja yritykseen olla ja tuntea jotain muuta kuin tuntee vaan soutamiseen ja säkenöimiseen eli siihen, että omille tunteille, tarpeille ja sydänjutuille tulee lupa ja uskallus
  • …joka luonnollisesti vaikuttaa meidän valintoihin ja siihen mitä me itsestämme uskotaan (aletaan uskoa olevamme rakkauden ja hyvän arvoisia)
  • …jolloin me myös uskalletaan mennä pelkoja ja vaikeita tunteita kohti - kun niitä ei tarvitse pelätä vaan on tuntuma siihen, että jokaisen tunteen kohtaaminen voimauttaa
  • Tätä tarkoittaa, että ”kaikki vastaukset ovat meillä itsellämme” - hemmetin ärsyttävä lause silloin, kun on turvaton, hukassa, pihalla ja ämpyilee menemään eikä osaa luoda itselleen turvaa
  • Sisäinen turva on itsearvostuksen olennainen pohja. Ilman sitä ei ole syvää itsearvostusta vaan pelkoa ja yritystä tulla sen kanssa toimeen. Sisäinen turva mahdollistaa rakkauden kautta elämisen yhä syvemmässä määrin

Sisäinen turva on:

  • Psykofyysinen tila, joka syntyy, kun parasympaattinen hermosto aktivoituu säännöllisesti. Se muuttaa aivoja ja hermostoa, joka mahdollistaa ihan uudenlaiset ajatukset, tunteet ja uskomukset
  • Tämä ei ole mitään rakettitiedettä vaan t o d e l l a käytännönläheinen juttu, joka pitäisi tietenkin opettaa meille jo koulussa. Harva meistä tätä on oppinut näin selkeästi missään, koska sitä ei opeteta missään. Parhaassa tapauksessa me saadaan turvallinen ja rakkaudellinen pohja varhaisissa kiintymyssuhteissamme, mutta jotta turva voi olla tosi syvä, siihen tarvitaan (varhaisissa vaiheissa) peiliksi syvästi turvansa löytänyt aikuinen, joka mallintaa turvaa meille oman, rauhoittuvan hermostonsa kautta.
  • Sisäisen turvan / hermoston rauhoittamiseen on olemassa hyvät, toimivat ja elämää mullistavat työkalut, jotka voi oppia. Itsensä rakastaminen käytännössä voi olla sitä, että valitsee opetella näitä taitoja. Se ei ole vaikeaa. Se kysyy uteliaisuutta, halua voimautua ja voida mahdollisimman hyvin omassa elämässään.
  • Sisäisen turvan vahvistuminen on prosessi, mutta työkalut ovat samat
  • Sitä ei tarvitse eikä täysin voikaan oppia yksin

JA: kaikki tämä yleensä resonoi meille ja kolahtaa, koska me tunnistetaan että juu näinhän se on. OLENNAISIN askel on viedä tämä käytäntöön, opettaa kroppa + sisäisyys tähän eikä vaan nyökytellä päätään. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu käytännön tasolla.

Tähän me yleensä tarvitaan vielä aikuisinakin turvallisen aikuisen peilausta. Ja jos mun sanat nyt kuulostavat jotenkin täpäköiltä se johtuu siitä, että tiedän, miten totaalisesti tää yksinkertainen homma muuttaa meidän elämän, ja joskus on turhauttavaa että vaikka se on niin mahdollista, me ei tiedetä tästä hommelista. Ja siksi mä teen näitä turva-aiheisia juttuja tämän tästä ja korostan sitä niin paljon.

Lämpimästi tervetuloa oppimaan Turvassa-minionlinewörkshoppiin 13.4. Zoomissa klo 18-20:30. Hinta 44e, ilmoittautuminen meilitse mulle: annaulrikataipale@gmail.com. Sessiosta saa tallenteen, jos ei pääse livenä mukaan. Vaikka asia olisi sulle tuttua mun kurssien ja juttujen kautta, lämpimästi tervetuloa muistuttelemaan itseä, vahvistamaan ja syventämään turvaa ja olemaan syvästi ja rehellisesti sen kanssa mitä sulle nyt kuuluu ja mihin sun elämä (ja sydän) sua just nyt kutsuu. 

Sessiossa rauhoitetaan hermostoa, avataan sisäisen turvan konsepti, käydään läpi sisäisen turvan työkalut + se, miten voit omaksua ne omaan elämääsi just nyt ja kuunnellaan sisäisyytesi ohjausta turvassa.