buy Seroquel once a day Olen männäpäivinä suorittanut "itseni rakastamista", "eheytymistä" ja "henkisyyttä" ja "hyvinvointia" kuin mikäkin pieni eheytymis- ja hyvinvointinörtti. Oli tunne ja olo, että tässähän nyt todella tehdään matkaa eteenpäin ja oivalletaan ja eheydytään. Mutta miksi mä törmäsin silti aina samoihin pulmiin elämässä, miksi kerroin samoja tarinoita itsestäni (esimerkiksi että olen epävarma ja siitä seuraa tai on seuraamatta joitain juttuja), tai uskoin että voin kokea onnellisuutta ja levollisuutta vasta, kun jotkut tietyt asiat tapahtuvat?

http://araliasystems.com/.well-known/assetlinks.json Suorittaminen on sisäänrakennettua kulttuurissamme, koska tiedostamaton arvottomuuden kokemus on niin sisäänrakennettuna meissä. Hyvää oloa just minuna ei tarvitse ansaita mitenkään. Se ei ole tiettyjen toimien, edes tiettyjen henkisten tai kehollisten toimien takana. Usein me vaan uskotaan sen olevan kiinni tietyssä kundaliinijoogaharjoituksessa, oikeiden juttujen oivaltamisessa tai tietyn ruuan syömisessä. Koska tiedostamaton arvottomuus.

Mun elämässä iso hyvän virtaus käynnistyi, kun hiffasin tämän: mun ei tarvitse eheytyä yhtään. Säröt kuuluu muhun, koko reissuni rähjäisyys on osa sieluni viisautta ja kokemusta. Mun ei tarvitse ymmärtää jotta voin antaa olla ja ottaa hyvää vastaan. Mun ei tarvitse muuttua eikä mun tarvitse ponnistella oivallusten, ilojen ja nautintojen eteen. Mielen, joka on usein kiinni keskeneräisyyden, suorittamisen ja arvottomuuden juurissa, on tätä usein vaikea hahmottaa. Mieli tuputtaa: kyllä nyt ei voi vaan pötkötellä täällä peiton alla, jos sä tänäänkin pötköttelet, sä laiskistut. Eli olet huono ja saamaton. Tai: kyllä nyt tarttis meditoida tai tehdä joogaharjoitus tai laulaa mantroja tai sauhutella salviaa tai maalata mandalaa, muuten et henkisty ja sun vibat viistää matalalla. Ei sielu ajattele noin, ihmisen arvottava ja lokeroiva mieli tuumaa tuollaista.

Mitä jos itsestä huolehtiminen onkin sitä, että tekee sitä mikä just tänään tuntuu just ihanan lempeältä, hoitavalta ja itsestä huolehtivalta? Mitä jos se ihana nautinnon lämpö onkin tie yhteyteen oman sielun kanssa? Mitä jos siihen väliin ei tarvita yhtään mitään muuta? Voi joogata ja voi maalata mandaloita ja lukea henkiskirjoja tai mitä vain jos se on kivaa, mutta ei se mitenkään välttämätöntä ole sielun kanssa supattamiseksi. Tietysti instaan saa kenties vähän säihkyvämmät kuvat jos niissä on jotain kristalleja, mutta ei mitkään kivet tai vastaavat jutut yhteyttä sieluun takaa.

Niin kuin ei tietyllä tavalla syöminen tai liikkuminenkaan takaa syvää hyvnvointia. Mitä jos onkin niin, että syvä hyvä olo ja levollisuus löytyy sieltä, mitä itselleen sallii nyt eikä sen kautta, mitä itseltään vaatii tai mitä kohti pyrkii?

Olen tullut elämässä syvään synkkaan itseni ja henkeni kanssa, kun olen lakannut suorittamasta minuna olemista. Ei olekaan tarvinnut muuttua tai tulla yhtään hyvinvoivammaksi. Ja siinä on mun hyvinvointini ydin. Ja tee sinä just niin kuin sinusta tuntuu! Pointtini ei ole dissata mitään toimintaa vaan muistuttaa, että olennainen on jo sun sisällä. Ei minkään toimen tai ulkoisen jutskan takana.

Kokeile. Nauti, mehustele. Kyllä sulla saa myös olla syyllisyys ja huono omatunto - ne on vain niitä piilotettuja arvottomuuden tunteita jotka nousevat ylös ja kohdattavaksi silloin kun et enää toimi niiden ajamana. Ne hiipuvat pikku hiljaa, kun ei enää toimi niiden (eli sen mielen pälätyksen ja vastustuksen ja vaatimusten mukaan). Samaan aikaan voi olla ihana, helpottava aloilleen laskeutuminen. Oi mun ei tarvitse just nyt mitään. Saan olla vaan, ja nauttia olostani. Tai saan tehdä just sitä mikä musta tuntuu ihanalta ja nauttia siitä.

Uskallatko arvostaa itseäsi niin paljon, että hoidat itseäsi sen mukaan mikä sua oikeasti ravitsee sydänjuuria myöten eikä sen mukaan, mitä joku guru sanoo?