Kerroin tällä viikolla  mun kevään tunneryhmäläisille, että viime kesänä löysin itseni pari kertaa sadattelemasta puhelimessa jollekin fedexin virkailija-paralle. Helppo kohde! Mun paketit olivat jossain hukassa pyörimässä, mua otti pannuun ja annoin palaa. (Pyysin kyllä sitten anteeksikin, mutta ei se hommeli ihan putkiloon mennyt).

Tajusin, että mulla on nyt joku kana kynimättä; en mä voi sivullisille mun raivoja purkaa, että siinä oli kyllä kyse jostain ihan muusta kuin niistä paketeista.

Aika moni meistä ei ole oppinut, että oma viha on ok. Sen löytyminen ja validoituminen kuuluu ihmisen normikehitskulkuun; ilman, että oma viha tulee varhaisissa vaiheissa peilatuksi on vaikea erillistyä eli eheytyä läheisriippuvuudesta, tunnistaa mitä haluaa ja mitä ei halua - ja toimia sen mukaan. Ilman yhteyttä omaan vihaan ei voi olla ehyitä rajoja ja oman hyvinvoinnin ja sydänjuttujensa puolesta toimimista - eli voimautumista.

Jos vihaan ei ole yhteyttä, uupuu, vetää bönariin, suorittaa, ei aseta rajoja tai edes tunnista niitä, kokee tulevansa hyväksikäytetyksi ja tallotuksi, miellyttää, sivuuttaa itsensä ja tarpeensa, ei usein tiedä mitä haluaa tai ei halua ja pähkäilee sen kanssa (elämässä ollaan välillä pihalla, se on eri juttu), uhriutuu, on passiivis-aggressiivinen, torjuva, pystyttää muureja tai ”puolustaa rajojaan terrierinä” (eli oikeastaan kontrolloi).

Jos viha on kiellettyä, se räiskyy fedexin asiakaspalvelijoiden päälle, parisuhteisiin, ystävyyssuhteisiin, (kaikkiin muihinkin ihmissuhteisiin), työsuhteisiin (herramunjee miten työpaikoilla on kaikenlaista raivoa), liikenteessä. Ja ennen kaikkeahan se kohdistuu itseen: mä oon paska, mä en tiedä mitä mä haluan, multa valahtaa aina ton tyypin kanssa tai noissa tilanteissa voimat, vaikka mä tekisin mitä, tää homma ei muutu, ei musta oo mihinkään, miks mä taas hermostuin, miks mä taas menin sanomaan niin. Jos lukiessasi tätä pukkaat jo kylmää hikeä ja ajattelet, että ei helevettiläinen mä todellakin hermostun lapsilleni ja en mä osaa tätä rajahommaa yhtään - tadaa, siellä se kielletty vihasi jo lymyilee! Eikä hätää, kaveri. Kyllä vihansa voi löytää, rajansa ja voimautumisensa. Se on prosessi, ei tarvitse sormia napsauttamalla saada hommaa hanskaan (eikä ikinä - ei tää oo suoritus vaan tutkimusmatka).

Viha ei ole vihaamista tai toisen maan kimppuun hyökkäämistä tai räyhäämistä tai ***utuksensa purkamista toisiin. Ne ovat pelkoa ja rajattomuutta eli syvästä epävarmuudesta kumpuavaa kontrollia ja hallintaa. Mun fedex-riehuminen oli sitä, että jokin oli jäänyt näkemättä, jossakin kohtaa mun tunteille ei ollut ollut tilaa.

Viha on neutraalia perusvoimaa, ei edes välttämättä mikään voimakas tunne. Voisi puhua päättäväisyydestä, rohkeudesta, vastuullisuudesta ja jämäkkyydestä. Kiukku / ärsytys / ketutus on viesti psyykeltä - ja sitä viestiä voi oppia kuulemaan ja käyttämään elämänsä ja voimautumisensa hyväksi. Jotta niin voi tapahtua, tarvitaan sisäistä turvaa, jotta ylipäänsä on tilaa alkaa tuntea ja tunnistaa tunteitaan. Sen myötä voi alkaa tehdä uusia valintoja.

Yhteys vihaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, että alkaa opetella rajojen asettamista; sanookin jollekin turvalliselle, että tiedätkö en mä jaksakaan lähteä viikonloppuna sinne mökille. Tai että sulkee puhelimen illaksi. Rajaaminen ei ole vain ”ulospäin” suuntautuvaa, eikä sen ole tarkoitus aidata ulos vaan suojata sitä mitä on sisällä. Rajaamista tehdään myös sisäänpäin; nyt mä en menekään lenkille vaan nukun päikkärit. Tänään mulle ei ehkä teekään hyvää juoda 6 kuppia kahvia vaan enemmän vihreää teetä.

Turva ja viha ovat partnerit, sisäistä isyyttä. Mutta usein kun mainitaankin sana ”viha”, alkaa pelottaa ja ottaa pannuun. Syntyy pelko ja herää viha suojaamaan siltä pelolta. (Vähän niin kuin se toiseen maahan tai fedexin työntekijän päälle verbaalisesti tai aseellisesti hyökyminen).

Kun vihaansa alkaa saada yhteyttä, ei se tarkoita, ettei koskaan paiskoisi ovia. Se tarkoittaa, että tunnistaa, ettei se oma ovien paiskominen ole mitään ”oikeutettua”, vaan sitä että mulla on tunne joka mun tarvitsee kohdata ilman odotusta siitä, että toinen ihminen tai tilanne joka sen tunteen aiheutti, muuttuu. Mun tarvitsee ITSE tutkia mitä tarvitsen ja toimia sen mukaan. Ja kun olen vihaani yhteydessä, mun ei tarvitse räyhätä tai syyttää. Kun vihaansa oppii käyttämään näin, alkaa voimautua. Voimat eivät enää valahda, eikä enää tule sanoneeksi autopilotilla joo sellaiseen, mihin haluaisi sanoa korkeintaan ehkä. 

Kun viha alkaa integroitua, sitä ei tarvitse projisoida toisiin. Oma voima alkaa näkyä lempeinä valintoina hyvinvoinnin ja omien sydänjuttujensa hyväksi. Itseään ei tarvitse piilottaa, eikä tarvitse alentua. Ei tarvitse olla passiivis-aggressiivinen ja kettuilla: uskaltaa kertoa, mitä tarvitsee ja haluaa, ja toimia sen mukaan.

Jos sua inspiroi olla tän asian äärellä lisää ja alkaa löytää yhteyttä omaan vihaan / rajoihin / voimautumiseen, lämpimästi tervetuloa kiukku+rajat+voimautuminen minionline-wörkshoppiinensi viikon keskiviikkona 4.5. klo 18-20:30 zoomissa. Hinta 44e. Sessiosta saa tallenteen, jos ei pääse livenä mukaan. Ilmoittautuminen: annaulrikataipale@gmail.com (Ilmoittauduthan tiistaihin mennessä).

Session sisältö, suunnilleen:

- Viha on perustunne, joka kertoo tarpeista - läheisriippuvuudesta eyheytymiseen tarvitaan yhteyttä omaan vihaan

- Miten vihan tunnistaa, kuinka sen kanssa voi olla (tunnistaminen, kannattelu, säätely, purkaminen, voimauttavaan ohjaaminen)

- Jotta vihaan saa yhteyden, tarvitaan sisäistä turvaa / yhteys omaan kroppaan

- Jotta voi rajata terveesti + ottaa koppia tarpeistaan tarvitaan siis sekä turvaa että yhteys vihaan

- ...ja tää kaikki voimauttaa meitä toimimaan balanssissa oman hyvinvoinnin + sydänjuttujen hyväksi

- viha + rajat on olennainen läheisyyden skilssi paitsi itsen ja laiffinsa, myös ihmissuhteiden suhteen