Pitkään mä pidin näkijyyttäni kaapissa. Tein sivubisneksenä sessioita jo vuosia sitten, kun työskentelin vielä ”vanhalla alallani”. Asiaa, jota on vaikeaa itsekään mielen kautta ymmärtää ja joka on enemmän tai vähemmän stigmatisoitua ei ole superyksinkertaista tuoda esiin. Miten monta kertaa mua onkaan haastettu kasvotusten tai selän takana siitä, mitä humpuukia mun näkijyys on. Jopa sisäisyystyön kollegat joskus a) tekevät pilaa b) haastavat - ottamatta tietenkään selvää, mitä näkijyys mulle on. Se on projisoitua pelkoa - ja niin inhimillistä.

Koen, että Suomi on edelleen yhden totuuden maa siinä mielessä, että näkijyyttä ei yleisesti ottaen koeta uskottavalle ihmiselle sopivana asiana. Siihen liittyy samanlaisia leimoja kuin mihin tahansa erilaisuuteen: ”hörhö / intuitiivinen ei voi olla älykäs”, ”erilaisuus on viallisuutta” (missä tahansa asiassa: ihonvärin, fyysisten tai sisäisten ominaisuuksien myötä).

Näkijyys tai energiatyön tekeminen nähdään usein aukottomasti ristiriidassa tieteellisen maailmankuvan kanssa. Ehkä juuri siksi tiedän niin monia, jotka mieluummin vaikenevat siitä, että ovat opiskelleet tai käyvät esimerkiksi energiahoidoissa. On kontroversiaalia ja haavoittuvaista tuoda esiin skilssejä, joita ei oikein osata yhdenmukaisesti selittää. (Vaikka eihän suurinta osaa kosmoksestakaan osata selittää. Ja: näkijöitä on ollut aina ja on edelleen kaikissa kulttuureissa.) Mutta: olen kaapistoillut itsekin ja käyn itseni kanssa keskustelua siitä, missä yhteyksissä kannattaa tuoda mitäkin esille.

Pari vuotta sitten tein erittäin tietoisen valinnan: joko olen kaikki mitä olen, jolloin elämäni virtaa (mun luokse) myöskään mitään himmaamatta, tai sitten sudin jotain osaa itsestäni sivuun (jolloin elämäkin sutii). Uskon, että on mahdollista elää itsensä kanssa niin syvässä rakkaudessa, että vaikka herra Maslow on sanonut mitä, en tarvitse validaatiota ulkopuoleltani. Mun tietoisuuden polulle kuuluu sellainen valinta, että haluan ilmentää sieluani tässä kehossa, täysillä. Ei vain 49 prosenttia tai 88 prosenttia vaan kaikki ja kokonaan. Siksi mä haluan olla kaikessa tosi itselleni. Senhän ei tarvitse tarkoittaa mitään julkisesti tuuttaamista (eikä samanlaisen valinnan tekemistä kuin mä oon tehnyt), mutta nyt kun haluan asiasta kirjoittaa ja sitä avata, teen niin. 

Päätin, etten anna ulkopuolisten äänien vaikuttaa siihen mitä olen ja kuinka sitä ilmennän. Uskon, että sen vuoksi tarjoamani palvelut ovat myös korkealaatuisia - seison niiden takana täysin ja olen itseni kanssa sinut. Silloin olen todella omassa voimassani ja yhteydessä ennen kaikkea omaan ytimeeni.

Mulle on aina ollut tärkeää psykologisen ihmistuntemuksen ja henkisyyden (tai käytän mieluummin sanaa tietoisuus) yhdistäminen. Molemmilla kentillä tapahtuu Suomessa ihan valtavalla skaalalla ja vaihtelevalla laadulla asioita, mutta skenet ovat erikoisen kaukana toisistaan. Nykyään kuitenkin poikkeuksellisia psyykkisiä kykyjä tutkitaan maailmalla kliinisestikin - valistunut ei enää oikein voi edes naureskella, että mitä hörhöhöpötystä tai mikä ihmeen tietoisuus, kun esimerkiksi neuropsykologia tutkii näitä ilmiöitä. Pitkät katseet, kyseenalaistavat kommentit tai tuomitsevat kelat ”kollegoiltakin” kumpuavat pelosta ja joskus tietämättömyydestäkin.

Maailma on muuttumassa kovaa vauhtia; tekoäly tulee ja meillä on todella paljon haasteita pitää planeettaa ja itseämme kuosissa. Ne ajat ovat kuitenkin ohitse, kun halusin ”muuttaa maailmaa”. Hiffasin, että koska kaikki mikä tapahtuu ulkopuolella, tapahtuu ensin sisäpuolella, todellista kestävää kehitystä tuottava kontribuutio on tulla rakkauteen itseni kanssa. 

Näkemisasia on ilmennyt elämässäni parilla tavalla jo varhain. Ensimmäiset tietoiset muistoni enkeleiden kanssa puhumisesta ovat ajalta, jolloin olin kuusivuotias. Tunsin ja tiedostin ihan selkeästi läsnäolon ja äänen, joka ei ollut mun. Oli hämmentävää tajuta, että mua ei uskottu, kun puhuin aikuisille ja toisille lapsille kokemastani. Opin himmaamaan ja pidättelemään, mutta en koskaan kadottanut yhteyttäni. Silti en varmastikaan ole kovin perinteinen henkinen hiihtelijä siinä mielessä, että mua juurikin on kiinnostanut psykologia ja tieteellisempikin tulokulma aina. Mua ei kiinnosta monetkaan perinteiset ”henkisyyden” ilmiöt tai ulkoiset merkit siinä mielessä, että a) kävin ne läpi jo 90-luvulla, jolloin kukaan ei ajatellut että salvian polttaminen, voimakivet tai korteista lukeminen olivat millään lailla khuuleja asioita b) uskon, että ne ovat paljolti (ihan ihanaa ja kaunistakin) viihdettä mielelle. Itse henki on todella simppeli, ja haluaa vaan olla messissä tässä tavallisessa ihmisyydessä. Mieli tekee hommista usein kompleksisia validoidakseen olemassaoloaan.

Suomessa yli puolet ihmisistä tutkitusti uskoo enkeleihin tai ”toisen puolen jengiin”. Asiakaskunnassani on ihmisiä aivan joka skenestä - esimerkiksi keski-ikäisiä, supermenestyneitä liikemiehiä. Itse asiassa kokemukseni on, että joskus ihan ensikertalaiset ja sellaiset joista ei päällepäin äkkiseltään huomaisi, ovat tosi paljon avoimempia kuin läheltä liippaavan duunin tekijät.

Toinen empaattikkouteni ja näkijyyteni ilmentymä jo varhaisissa vaiheissani: muistan ihmetelleeni jo 4-vuotiaana, miksi ihmiset puhuvat ihan muuta kuin oikeasti tarkoittavat ja kuinka oikeasti tuntevat - ja toimivat vielä jollain ihan muulla tavalla. En malttanut odottaa aikuiseksi kasvamista, jotta ymmärtäisin paremmin. Näkijyys on myös rassaavaa välillä; näen ihmisten ja ryhmien energeettiset dynamiikat hetkessä ja näen asioiden, sanojen ja tekojen ytimeen. Samalla haluan pysyä avoimena asioille enkä kuvitella, että mun tulkinta tai näkemys tilanteesta on oikea tai jokin ”totuus”. Sen muistaminen on työni ydin-etiikkaa.

Elämä on antanut mulle ihan valtavalla kirjolla kokemuksia ja empaattista, syvää ymmärrystä ihmisyydestä. Mulle on kaikessa aina ollut tärkeää, että asiat ovat ”lihaa ja verta”, olen sillä tavalla todella pragmaattinen. En jaksa mitään hörhöilyhommeleita. Asioilla pitää olla käytännön soveltuvuus, ja monien eskapismin vuosien jälkeen (pakenemisesta haetaan sisäistä turvaa) mulle on todella tärkeää, että homma toimii käytännön tasolla. Näin suhtaudun kaikkeen elämässä. Ja miten paljon me hyödyttäisiinkään siitä, että uskallettaisiin kokea tietoisuutta ja elämän mysteeriä laajemmin.

Edelleen joskus hämmennyn itsekin, miten (ja miten tarkkaan) tiedän asioita joita en mitenkään voi tietää. Mutta elämähän on joka tapauksessa sellaista: yhtä maagista mysteeriä. Olen opiskellut psykologiaa omatoimisesti parikymmentä vuotta ja minua kiinnostaa, mitä sen eri kentillä tapahtuu. Olen itse diskriminoiva näkijyyden (ja reduktionismiin perustuvan tieteen) suhteen; kaikki intuitiiviset kyvyt ilmenevät aina ihmisen oman psyyken ja tietoisuuden kautta. Pahimmillaan terapia- ja henkisten palveluiden äärellä ihminen ei tule nähdyksi ja kuulluksi. Huonossa tapauksessa ihmisen turvattomuus, häpeä, ja arvottomuus saattaa vain lisääntyä. Hankalassa tilanteessa auttaja, joka on itsekin keskeneräinen ihminen, lähestyy asiakastaan agendalla. Nämä teemat ovat musta tärkeitä tutkailun kohteita kaikkien sisäisyyden jeesaamistöiden tekijöillä.

Valmennan ja toimin eheytymisen ohjaajana myös juuri siksi, että varmin tapa elämässä vetää puoleensa sitä mitä haluaa - ja voida hyvin - on voimautua ja tulla rakkauteen itsensä kanssa. Se on psykologiaa, tietoisuuden avautumista ja energian tiedostamista. Ajattelen, ettei kukaan ole ihmisyyden asiantuntija. Voimautua ja itseään voi - ja saa - rakastaa vain ihminen itse. Mun valmennukseni on tuettua muutosprosessia, jossa sekä psykologinen ihmistuntemus, valmennuksen eri keinot ja huippuintuitiivinen osaaminen yhdistyvät. Yksi näkijäsessio ei vielä välttämättä aiheuta pysyvää voimautumista tai muutosta - eikä sen puoleen satakaan, ellei ihminen syvällä sisimmässään ota vastuuta muutoksesta. Valmennan ja puhun näkemistyöstäni avoimesti, koska haluan jeesata voimaantumisessa ja tukea transformaatiossa.

Stay tuned: avaan tulevissa teksteissä tarkemmin, mitä näkijäsessiossa ja valmennuksessa tapahtuu. Tulen blogissa avaamaan tarkemmin myös maailmankuvaani ja katsomustani - miten mä tätä koko ihmisyyden hommaa tsiigaan.