Tyhjyyden fiilis tai tunne, että jotain puuttuu, on usein sitä, että jollain lailla sudimme tunteitamme sivuun. Monella se on (ymmärrettävästi) jatkunut koko laiffin: jos omiin tunteisiin ei ole saanut rakentavaa peilausta, oppii väistämään surua, pelkoa, vihaa, pettymystä ja jopa iloa ja innostusta. Elämä voi olla ihan jees, mutta silti on olo, että kaipaisi jotain tai ettei ihan toteudu elämässään, koe merkityksellisyyttä tai tunne itseään. Se kertoo tunneyhteyden ohuudesta eli siitä, että pelko, suru, viha, pettymys ja ilo eivät ihan pääse virtaamaan systeemissämme. Ilo on varsinainen paradoksi: se kuplii siellä, missä kaikki muutkin tunteet saavat olla ja tuntua. Syvän hyvinvoinnin ja itsearvostuksen kannalta on totaalisen olennaista, että opimme tunnetaitoja (suurin osa meistä saa opetella asiaa aikuisena ihan alusta), koska vasta sen myötä alamme tunnistaa tarpeitamme ja voimme ottaa niistä vastuun.

Tunteet kertovat aina niiden alla olevista tarpeista, ja jokaisella tunteella on oma viestinsä. Jos tunteet ovat kiellettyjä - moni oppii lapsena nielemään kiukun ja pettymyksen tai "olemaan reipas" pelkojensa keskellä - ei voi vastuullisesti antaa itselleen sitä mitä tarvitsee. Se näkyy elämässä lottovoiton, ihanan prinssin tai prinsessan odotteluna, uhriutumisena, kapean tuntuisina mahdollisuuksina, voimattomuutena, uupumuksena tai paahtamisena.

Eli: kun ei tunnista ja tunne tunteitaan ja niiden alla olevia tarpeita, pakenee puolustus- ja selviytymiskeinoihin. Suorittamiseen, toisia varten olemiseen, miellyttämiseen, turruttamiseen, lääkitsemiseen. Nämä ovat ihan yleisiä mekanismeja, eikä niistä tarvitse itseään niitata. Ei myöskään siitä jos huomaa, että jotkut tunteet on itselle vaikeita tai että niihin ei ihan ole yhteyttä. Hommaa saa oppia ja opetella, ja siihen tarvitaan sekä tietoa että turvallista peilausta ja ennen kaikkea oma, itselle lempeä valinta haluta voida syvästi hyvin, tutustua itseensä.

Perustunteita ovat ilo, suru, pelko ja viha. Kaikki niistä liittyvät muihin tunteisiin. Esimerkiksi kateus on pelkoa ja pettymys surua. Kun sisäisen turvan myötä oppii arvottamatta ja uteliaasti olemaan haastavienkin tunteiden kanssa (jonka ei tarvitse olla koko ajan jotain ylevää zeniä vaan prosessiin voi kuulua myös räkäistä möyhentymistä) on tosi paljon jeessimpää ja voimauttavampaa olla. Voimautuminen tapahtuu, kun kuulee, mistä tarpeesta kulloinenkin fiilis viestii ja oppii itse huolehtimaan tarpeistaan. (Selvitymis- ja puolustuskeinoista sekä tarpeiden tunnistamisesta lisää artikkeleita pian).

Läheisriippuvuus syntyy siellä, missä ei opi tunnetaitoja vaan selviytymis- ja puolustuskeinoja tarpeidensa täyttämiseksi. Läheisriippuvuus koskee lähes kaikkia - pohjimmiltaan se on läheisyyden, haavoittuvuuden ja sydänaukisuuden pelkoa. Se ei ole vakavaa ja vaarallista ja hommaan voi suhtautua uteliaasti: haluaisinko kasvaa, haluaisinko löytää syvempää itsearvostusta ja yhteyttä itseeni ja toisiin?

Miten tunteidensa kanssa oppii olemaan voimattavasti? Alla video, joka vastaa ytimekkäästi seuraaviin kysymyksiin:Ai mitkä tunnetaidot? Miksi opimme himmaamaan tunteitamme? Miten huonouden kokemus meissä syntyy? Entä toksinen syyllisyys? Miten läheisriippuvuus meissä syntyy? Kuinka se alkaa eheytyä? Mikä on tunteiden tarkoitus? Miten tunteita oppii tunnistamaan ja TUNTEMAAN? Miksi se on olennaista hyvinvoinnille ja itsearvostukselle? Kuinka pääsee alkuun? Tunteet itsessään EIVÄT OLE negatiivisia tai positiivisia - ne ovat neutraalia elämänvoimaa systeemissämme. Kun tunteisiin oppii suhtautumaan hyväksyvämmin, pääsee yhteyteen tarpeidensa kanssa.

Jos haluat oppia, opetella ja syventää voimauttavaa, lempeää yhteyttä itseesi, rakkaasti tervetuloa huippusuositulle Olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut -verkkokurssilleni. Sitä saa käydä omassa tahdissaan koko kesän ajan ja mukaan voi hypätä milloin vain. Ilmoittautuminen aukeaa kesäkuun alussa kurssin esittelysivulta, joka on täällä blogissa myös. Pääset sinne Sydänjutut- sivuta tai suomenkieliseltä etusivulta.

Kuva: Unsplash Vivek Doshi