Voit (ja saat) olla jumissa ja huonona JA samalla voida hyvin ja vastaanottaa elämän hyvää (eikä sun tarvitse olla mikään superihminen)

Elämässä usein voi olla monta fiilistä yhtä aikaa. Pointtini: voit olla ihan kypsänä tai huonona JA samalla voida hyvin, olla sydän auki. Niin, että et hylkää ja niittaa itseäsi silloin kun ei ole niin mahtavaa. Tällaista hyväksymisen boogieta voi oppia. Ja mitä enemmän pystyy tukemaan itseään ja antaa itselleen luvan just niihin oloihin kuin kulloinkin on, sitä selkeämmin laiffissa on a) hyvä olla itsensä kanssa b) vapaa toteuttamaan itseään ja kulkemaan kutsuviin suuntiin vaikka pelottaisi ja olisi epävarma c) vastaanottaa kaikkea elämän hyvää.

Et ole mitenkään harhassa sun sydänpolulta, vaikka olo olisi hukkainen, epäselvä, ei niin upea tai inspaantunut. Ei sun tarvitse olla koko ajan jollain superupeilla ja selkeillä fiiliksillä tai tosi yhteyden olossa itseesi ikään kuin sen "merkkinä", että olet sydänpolullasi. Mitä hyväksyvämmin opit olemaan sen kanssa mitä nyt on, sitä vähemmän jumitut jumifiiliksiin tai itsesi dissaamiseen. Elämä voi virrata silloinkin, kun tuntuu tahmaiselta!

Tämä alkuosa sisältää mun tän hetken akuutteja fiiliksiä, ja tuo seuraava osa sisältää stoorin ekasta Havaijin-matkastani, joka oli toisaalta super unelmieni täyttymys ja toisaalta alkusysäys kaikelle sille ihanalle, jolle elämässäni olen avautunut. Elän koko lailla unelmaelämääni ja vastaanotan sydämeni unelmia - mutta jösses reissu tällaiseen olemisen tapaan on ollut aikamoinen!

Elämä voi virrata silloinkin, kun tuntuu tahmaiselta

Tätä kaikkea - itsen kannattelun oppimista, sisäistä turvaa, muutosta, sydämen unelmien selkeyttämistä ja hyvän vastaanottamiselle avautumista syv'luodataan mun keskiviikkona alkavalla verkkokurssilla Kohti sydämen unelmia. Tuolta alla olevan linkin kautta pääset tutkimaan lisää + ilmoittautumaan mukaan, jos sun sydäntä kutsuu. Tämä on siis mun uusi kurssi, eli jos olet käynyt mun Olet parasta mitä sinulle on tapahtunut -verkkokurssin, tämä on eri juttu, ja voisi kenties myös inspata sua. Ja jos olet käynyt kurssin jo kerran ja haluat uudestaan mukaan, voit osallistua puoleen hintaan - laita mulle vaan meiliä.

No niin, ja sitten siihen kaksiosaiseen asiaan:

Mä oon tällä hetkellä vähän kyllästynyt siihen, että kaikki suunnitelmat muuttuu koko ajan, tai on koko ajan vähän ilmassa. Kenties tuttu fiilis? Ja asian toinen puoli - tai yksi perspektiivi - on, että vaikka se ottaakin pannuun (toki), voinko hyvin vain silloin, kun homma on ”hanskassa”? Vai voinko voida hyvin ja välillä suorastaan iloisesti myös silloin kun kaikki on epäselvää ja epävarmaa ja muutoksessa?

Mun yksi selviytymistaipumus on alkaa vetäytyä omaan poterooni (välttää läheisyyttä), hautautua itsekseen olemiseen ja esim. alkaa shoppailemaan. Siis eihän siinä shoppailussa (eikä itsekseenolossa) mitään vikaa ole, mutta mun ostelutaipumus on joskus yhteydessä siihen, että yritän väistää surua tai ahdistusta. Jotenkin silleen, että jos mulla on toi kaunis tyynyliina niin asiat on paremmin ( ??) Sitten mä kutsun itseäni takaisin läheisyyteen, itseni kanssa ja toisten kanssa. Olemaan tunteideni kanssa. Että joo beibe, nyt on tämmöstä.

Tunteiden kohtaamisen paradoksi: ensinnäkin me ei olla tunteemme. Ja kun saa yhteyttä siihen, tulee tilaa ja vapaus tuntea mitä vaan. Ja sitten kun suostuu tuntemaan sitä mitä nyt tuntee, olo neutraloituu aikanaan ja samalla on vapaa voimaan ihan hyvin ja puuhastelemaan kivoja juttuja ja huolehtimaan itsestä. Epävarmat ajat parhaimmillaan tuo kohti itseä, riippumattomuutta siitä, miten asiat ulkoisesti on.

Mä sain mun beibeltä maalaustelineen joululahjaksi ja yhtenä päivänä noi kukat, kun ihastelin niitä kadulla ja ”aivan selvästi halusin niitä kovasti”. Vaikka olin lähdössä seuraavana päivänä kotiin. Mun ehdotus: kaiva henkinen maalausteline esiin ja tee sitä mistä nautit (aina mä toitotan tätä samaa, koska se toimii), ja hommaa kukkia (salli itsellesi kauneutta), vaikka olisit lähdössä huomenna kotiin. Ilahduta sydäntä, no matter what. Silloin kun on ihanaa, ja silloin kun on kärvistävää. Aina on hyvä aika sydämen ilahduttamiseen.

Millä voisit ilahduttaa sun sydäntä just nyt? Se on ollut mun elämässä ratkaiseva oivallus, että jos on hankalia fiiliksiä, ERITYISESTI just silloin tarvitsen hoivaa ja sydämen ilahdutusta pienimmissä just nyt mahdollisissa asioissa. Se, mitä tapahtuu kun tekee niin, on, että pitää sydämensä auki ja vastaanottavaisena. (Tästä paljon lisää verkkokurssilla).

Ja ennen kuin mennään tuohon Havaiji-osuuteen, yksi mun akuuteista epävarmuustekijöistä (johon siis olen kuin olenkin vähän kyllästynyt - ja toisaalta kun voin tuntea mitä tunnen, olen myös täysin ok asioiden kanssa just niin kuin ne on) on a) etäsuhteessa oleminen toisen maan kansalaisen kanssa - tähän kulkutaudin aikaan ei oikein tiedä, koska taas nähdään b) olen taas lähdössä unelmamatkalleni Havaijille - annoin itselleni reissun siellä 40-vuotislahjaksi. Olen menossa yhteen wörkshoppiin ja kirjaani kirjoittamaan. Jos nyt sinne pääsen. Olen sairastanut ja kehon tila on sellainen, että ei vielä oikein tiedä, mihin tää tästä kääntyy, ja kuulostelen, onko nyt reissun aika vai ei. Saati sitten että miten matkustaminen onnistuu. Mä voin myös aivan hyvin kirjoittaa kotomaassa ja olla iloisen kiitollinen kaikesta, mitä on - ei onneen tod. mitään Havaijia tarvita. (Ymmärrän, että nämä pohdintani voivat tuntua elitistisiltä - kenen nyt tarvitsee matkustaa ja ihmisillä on suurempiakin huolia. Mutta haluani työni kautta availla erilaisia näkökulmia asioihin ja laiffaan oman sydämeni mukaan. Ja toisaalta myös ilmineerata sitä, että vaikka olen saanut tovi sitten autoimmuunisairaus-diagnoosin, ei sen tarvitse olla mikään "totuus" mun kehosta, elämästä tai siitä, miten koen asiat. Eikä varsinkaan este matkustamiseen ja aivan sydänriemussa olemiseen).

No niin, sitten OSA KAKSI:

Olin kuusi vuotta sitten unelmieni matkalla Havaijilla. Mulla oli meneillään ihana lomaromanssi, olin oppinut snorklaamaan, olin ihan tajuttoman rakastunut Havaijiin - ja olin ihan suraan sanottuna ihan blisseissä koko ajan. En nukkunut matkalla kovinkaan paljon, koska olin niin onnenpöllyissä. Ei olisi parempaa voinut olla. Fiilistelin intuitiivisesti yhden majapaikkani, Dragonfly Ranchin sängyllä pötkötellessäni, että haluan, että mun "koko elämä on Havaijia".

Se ajatus kiteytti mun sydämen intuitiivisten unelmien ytimen, tunteet ja olotilan, joita elämässäni haluaisin kokea, riippumatta siitä, mitä ulkoisesti tapahtuu. Aistin intuitiivisesti asioita, joita haluaisin elää tässä elämässä todeksi, ja Havaijin reissu oli mulle maaginen, ikimuistoinen vihkimys laiffiin, jota elän nyt. Se, että koko elämä on Havaijia, on mulle syvä, täyttymyksellinen sisäisyydentila ja tunnelma, jossa paratiisinkukat tuoksuu yössä ja sydänlinnut laulaa.

Sen matkan aikana muhun laskeutui hyvin syvästi oivallus, jota olin etsinyt vuosia ja vuosia: mun ei tarvitse kuin olla yhteydessä niihin intuitiivisiin ydintunteisiin, unelmien esenssiin - ja sitten elämä tuo sen, mikä niihin fiiliksiin täydellisesti mätsää. Siinä manifestoimisen ydinolemus.

Aloin siitä matkasta eteenpäin orientoitua noiden intuitiivisten fiilisten mukaisesti. Isoimmat niistä olivat: haluan elättää itseni - runsaudessa - sillä, että olen minä. Ja haluan kokea ihanaa, syvää, hoitavaa rakkautta ihanan miehen kanssa (kyllä 😀 ). Haluan elää elämää maagisessa virtauksessa, nauttia minuna olemisesta. Haluan olla se joka todella olen, kokonaan, tämän ihmisyyteni kautta. Mun lisäfiiliksiä olivat mm. levollisuus, matkustaminen, elämästä syvästi nauttiminen ja rakkaussihmisten kanssa elämän jakaminen.

Ja niin se on kuulkaa mennyt. Vedän puoleeni tosi iisisti ja maagisesti kaikkea ihanaa, koska

a) en "halua"yhtään mitään ollakseni ilossa ja voidakseni hyvin
b) mielen halut kumpuaa "tarvitsemisen" / "puutteen" tilasta - ja siihen tilaan voi oppia vastaamaan itsensä kanssa arjessa ja käytännössä, jolloin kaikki ehdot sydämen unelmien ympäriltä häviää
c) kun oppii kohtaamaan itsensä kokonaisuudessaan - eli vastaanottamaan itseään tällaisenaan (siis rakastamaan itseään) - vastaanottaa KAIKKEA elämän hyvää
d) tämä kuvio ei ole mitenkään rändomia vaan kuka vaan voi oppia tämän

Tämä ei tarkoita, että mun elämä olisi koko ajan jotenkin "helppoa" tai "kivaa". En tarvitse helppoa enkä kivaa, koska olen turvassa itsessäni ja koska kaikki "vaikeakin" voimauttaa mua, kun olen oppinut vastaanottamaan / hyväksymään.

Mitä enemmän meissä on turvaa, tilaa ja hyväksyvää, itseämme supporttaavaa myötätuntoa vastaanottaa itsemme just tällaisina yrittämättä muuttaa ja eheyttää mitään (joka onkin eheytymisen avain), sitä enemmän ymmärrän ja omaksun joka ikisen vaikean tunteen ja kokemuksen viisauden - joka puolestaan avaa mulle aina seuraavan ihanuuden askelman. Ja näin se on myös sun kohdalla - mä en ole mikään supervoimayksilö, olen vain löytänyt vastauksia kysymyksiin, joita mulla on ollut ihan pikkutytöstä asti.

Kun oppii kohtaamaan itseään, vapautuu vastaanottamaan elämän hyvää

Tämä ei myöskään ole rakettitiedettä eikä vaadi mitään henkisestä skenestä tai new agestä tuttuja hilavitkuttimia. Sydämen unelmille avautuminen on paljon simppelimpää. Mutta kyllä se kysyy halua kohdata itsensä ja ottaa vastuu elämästään. Joskushan me mieluummin tyydytään marmattamaan, kun ei vieläkään sitä elämänkumppania näy tai elämäntehtävää löydy. (Ja me todellakin saadaan haluta ja kaivata niitä asioita - mutta meidän ei todellakaan tarvitse elää jumissa siinä kokemuksessa, ettei elämä vois olla todella ihanaa tai mahdollismman hyvin sun hyvinvointia tukevaa jo nyt. On olennaista aloittaa siitä missä on. Mäkin aloitin oman matkani kohti sydämen unelmia jo paljon kauemmin sitten kuin Havaijin matkalla, joka todella oli vihkimys mun Aloha-elämään). Mutta niin, me myös joskus pelätään onnellisuutta ja voimautumista, jos ne ei ole meille tuttuja olotiloja. Mutta sinä saat itse valita, sulla on se vapaus. Eikä sun tarvitse tietää vielä yhtään, että miten, eikä tämä ole mikään hirmu työstämistä vaativa juttu.

(Meitsi Havaijilla kaksi vuotta sitten, oltiin siellä sydänrakkaan kanssa).

Joskus way back when ajattelin, että elämä on taistelu ja mua otti pannuun se sanonta, että kaikki on mahdollista. Ehkä joillekin, ajattelin. Mutta nyt mä elän sitä tietoa, että mullekin kaikki on mahdollista. Ja tavallaan se on mitä suurin paradoksi, koska tavallaan koen saaneeni jo kaiken - olen saanut itseni. Niin syvän rakkauden Elämän kanssa, että huh. Ja tiedätkö, vaikka se voi kuulostaa hemmetin siirappiselta ja siltä, että mitä tekemistä sillä nyt on sun elämän kanssa haasteineen, niin sulla voi olla sun oma versiosi siitä, että elämä on Havaijia.

Verkkokurssista tuolta linkin kautta lisää - viiden viikon aikana avaan sulle sen, mitä olen elämän tietoisesta luomisesta, unelmien vastaanottamisesta ja omalla Sydänpolulla kulkemisesta löytänyt. Lämpimästi tervetuloa. Tuosta allaolevasta linkistä pääset lukemaan lisää ja mukaan. Kurssi alkaa ensi keskiviikkona, mutta ehdit hyvin mukaan halutessasi myöhemminkin.

Kohti sydämen unelmia – verkkokurssi