Sisäisen vanhemmuuden piirteitä:

1. Tietoisuutta siitä, että aikuisena suhde itseeni on omalla vastuullani

Jos uskoo, että "elämä vain tapahtuu mulle", se todellakin vain tapahtuu sinulle. Jos omassa systeemissä jyllää paljon arvottomuutta ja voimaantumattomuutta, vetää puoleensa ei-voimauttavia ja "uhriuttavia" kokemuksia. Juuret ovat usein varhaisissa vaiheissamme, joissa rajojemme on jatkuvasti ylitelty mentaalisesti, emotionaalisesti tai fyysisesti. Silloin emme ole oppineet, että meillä on lupa suojata itseämme, sanoa ei ja ilmaista, kun jokin ei tunnu hyvältä ja toimia sen mukaan. Meidän voi olla vaikeaa tunnistaa, mikä on okei ja mikä ei. Jäämme nyyhkymielin ihmettelemään, mikä vika meissä on, kun meitä kohdellaan huonosti tai elämä potkii päähän.

Meissä ei todellakaan ole mikään vikaa, vaan rajamme kaipaavat vahvistusta. Se tapahtuu, kun alkaa syntyä sisäistä turvaa eikä tarpeista käydä enää kauppaa. Ei tarvitse suostua sellaiseen, mikä ei tunnu hyvältä, kun ei tarvitse enää niin hirveästi pelätä hylätyksi tulemista.

Kun suhde itseen alkaa lempeytyä, ei rankaise itseään siitä, että elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Asioista voi ammentaa voimaantumista, ja turvan lisääntyessä tietää pärjäävänsä kyllä.

2. Yhteyttä sisäiseen lapseen / sydämen ääneen

Sisäinen lapsi on intuitiivinen, tunteva, luova, vapaa, viaton osa meitä - yhteys sieluumme. Kun sisäinen turva kasvaa, tunneyhteys itseen mahdollistuu. Silloin voi alkaa ottaa koppia ”lapsellisistakin” tunteistaan ja omista tarpeistaan. Turvan, tunneyhteyden ja tarpeidemme täyttäminen ei ole aikuisuudessamme enää kenenkään toisen tehtävä. Läheisriippuvuudesta eheytyminen on turvallista, vastuullista suhdetta sisäisen aikuisen ja lapsen välillä.

Samaan aikaan saamme tarvita toisia ihmisiä. Sekin on omien tarpeidensa tunnistamista: nyt tarvitsen apua, tukea tai lohtua. Tarpeistaan voi ottaa koppia odottelematta, että joku toinen lukee ajatuksiasi tai tarjoilee sinulle sitä mitä tarvitset. Emme aina saa sitä mitä tarvitsemme toisilta, mutta voimme kestää senkin ja jeesata itseämme.

Turvan lisääntyessä tarve selviytymiskeinoihin vähenee. Energiaa alkaa vapautua autenttisen minämme eli sisäisen lapsen ja sydämen käyttöön. Leikkinä, ilona, uteliaisuutena, luovuutena, kekseliäisyytenä, spontaanisuutena ja seikkailuna. Elämän ei tarvitse olla niin suorittavaa ja kontrolloitua, vaan voikin suihkia menemään.

3. Irtautumista himmaavista sisäisen lapsen ja vanhemman malleista

Omaksumme sisäisiä malleja vanhemman ja lapsen rooleista varhaisissa kiintymyssuhteissamme. Nuo mallit elävät meissä alitajuisesti ja heijastuvat ajatteluun, toimintaan, tunteisiin ja ihmissuhteisiin. (Tällä ei siis ole tekemistä sen kanssa, onko meillä lapsia - sisäistetyt mallit ovat erilaisia ääniä tai kokemuspuolia meissä).

Jos kasvattajat esimerkiksi olivat autoritäärisiä, yläpuolellemme asettuvia ja komentavia, omaksumassamme vanhemmuuden sisäisessä mallissa on usein jotakin noista piirteistä. Kenties komentelemme itseämme jatkuvasti ajatuksissamme: ”susta ei ole mihinkään, mitä sä taas menit sanomaan ja tekemään?” Jos vanhemmat olivat rajattomia tai ristiriitaisia, olemme yleensä omaksuneet jotakin tuosta rajattomuudesta ja epäjohdonmukaisuudesta.

Sisäisen lapsemme rooli saattaa olla esimerkiksi kapinoiva ja näkyä esimerkiksi vastuuttomuutena, tunteisiin jatkuvasti reagoimisena tai addiktioina ja pikaiseen mielihyvään takertuvana. Alistuvan sisäisen lapsen malli saattaa ilmetä meissä uskon puutteena: ”mä en osaa mitään, musta ei voi tulla mitään, vika on mussa”. Muutosvastustus tai itsen sivuuttaminen on myös sisäisen lapsen rooliin jämähtämistä ja sen odottamista, että jokin ulkopuolelta tuleva vihdoin täyttäisi omat tarpeet ja toisi ihania tunteita.

Voimautuminen on käytännössä sisäistettyjen mallien uudelleentarkastelua ja selviytymis- ja puolustuskeinojen purkamista. Sen tutkailemista, kuinka yritämme tavoitella hyväksyntää, yhteyttä ja turvaa, sekä suojata itseämme ahdistukselta ja pelolta. Näitä voivat olla esimerkiksi suorittaminen, miellyttäminen, loputon mentaalimylly ja jatkuva tavoitteellisuus.

4.  Voimaantumista oman elämän elämiseen

Ei ole kenenkään toisen vastuulla, syytä eikä aiheuttamaa, mitä tunnemme, ajattelemme, valitsemme ja koemme. Elämä ei ole meille mitään velkaa. Voimme valita suhtautumisemme. Sisäinen vanhemmuus on sitä, että voimme pikku hiljaa tulla tietoisemmiksi tunne- ajatus- ja toimintatavoistamme autopilotilla pyyhältämisen eli tunnistamattomien mallien sijaan.

Sallimme sisäiselle lapselle vapaammin myös kaikki ”lapselliset” tunteet - koska meissä on turvallinen aikuinen ottamassa niistä koppia.

Sisäiset mallit alkavat purkautua, kun opettelemme luomaan itsellemme turvaa ja opimme kohtaamaan tunteitamme. Sisäisten mallien avautumisessa on kyse siitä, että tapa, jolla puhuttelemme itseämme sekä valinnat, joita teemme, alkavat muuntua tietoisesti hyvinvointiamme tukeviksi.

5. Sisäistä turvaa

Kun koemme psykologista turvaa, aivojen kapasiteetti alkaa vapautua uusien hermoyhteyksien muodostamiseen. Turvaa syntyy, kun parasympaattinen hermostomme aktivoituu riittävän usein. Silloin keho rentoutuu ja olomme rauhoittuu. Aivojen etuotsalohko - kognitiivinen keskus - pääsee aktivoitumaan, ja voimme valita, kuinka haluamme toimia ja ajatella.

Kun oppii hyviä tapoja rauhoittaa hermostoaan häslingin, stressin, konfliktin tai haasteen keskellä, voi tietoisesti valita rakentavia lähestymistapoja.

Kun olemme turvassa, omaksumme uutta paremmin, ajattelemme avoimemmin ja luovuutemme virtaa. Leikin lisäksi myös rohkeus kohdata itseään, toisia ja elämää, on seurausta sisäisestä turvasta.

6. Vahvistuvia rajoja

Rajat suojaavat omaa elinvoimaa ja itselle tärkeää ja perustuvat siihen, miltä kulloinkin tuntuu ja mikä tukee omaa hyvinvointia. Ne nousevat sisäisestä turvasta, jolloin voi antaa itse itselleen sitä mitä tarvitsee. Rajojen puolesta toimitaan ja tehdään valintoja. Niitä ei puhuta ja selitetä. Jos haluaa toteuttaa itseään merkityksellisesti, tarvitaan selkeät rajat. Rajat ovat sen kuulemista, mitä haluan ja mitä en halua.

Rajat eivät ole muuri sinun ja maailman välissä, jotta joskus saisit vähän rauhaa. Ne ovat hyvinvointiasi ja sydäntäsi hoivaava minuuden suoja.

7. Lempeämpää sisäistä puhetta ja toimintaa oman hyvinvoinnin puolesta

Lempeämpi sisäinen puhe tarkoittaa, ettei niittaa itseään myöskään itsensä niittaamisesta. Aina kun huomaa kritisoivansa tai sättivänsä itseään, voi havahtua kysymään itseltään: mitä tarvitsisin nyt? Mikä minua hoitaisi ja ravitsisi?

Se katkaisee sisäistettyjen vanhemman ja lapsen voimautumattomia malleja, palauttaa tähän hetkeen ja auttaa lempeämmän sisäisen tilan muodostamisessa.

8. Myötätuntoa

Ei tarvitse olla missään eheyden ja täydellisyyden tilassa. Olemme matkalla ja saamme ollakin. Elämän ei tarvitse mennä koko ajan ”putkeen” ja saamme myös sekoilla. Miten muutenkaan tiedostamista ja voimautumista voisi tapahtua?

Olennainen kysymys sydänpolkujen kulkemisen kannalta ei niinkään ole ”mikä on mun kohtaloni?”, vaan ”kuinka valitsen elämäni elää, ja kuinka voisin voimautua?”

Teksti on ote uudesta kirjastani Sydänvoimaa muutokseen. Kirja julkaistaan elokuun 2021 lopussa. Jos mielit sisäisen vanhemmuuden / itsensä rakastamisen oppimista, rakkaasti tervetuloa mukaan Olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut -verkkokurssilleni täältä