Kävi niin tässä kotva sitten, että jouduin sairaalaan. Olin ollut kipeänä monta kuukautta ja omaan stailiini hoidin itseäni mm. ruuan ja akupunktion avulla. Ajattelin, että ihan justiin tää tästä helpottaa, koska samoihin oireisiin samat metodit olivat auttaneet aiemminkin.

Koitin kyllä saada myös lääkäristä apua, mutta lukuisat käynnit ja soitot eivät tuottaneet tulosta - ilmeisesti, koska kaikki on kiertelevän kulkutaudin myötä niin ruuhkautunutta. Kun sitten marraskuussa lopulta joku keskittyi tilanteeseeni, olin niin kipeä, että mut otettiinkin saman tien sairaalaan osastolle. Pian siinä sitten valkenikin tilanteen vakavuus. (En nyt ala selostaa, mikä mulla on - se kuuluu mun läheisille, eikä ole stoorin kannalta olennaista). Aluksi: mieletön helpotus - vihdoinkin apua!

Haasteet ja kriisit on portti, kasvun kohta, joiden tarkoitus on avata meidän sydän uudelle vastaanottamisen "levelille" - kohti sydämen unelmia

Ja sairaalassahan olikin aika mukavaa! Tosi hyvää hoitoa ja netflix ja oma huone ja rakkaat lähellä, yhdessä mun sydämen kanssa. Kävin läpi myös erittäin hanurisia fiiliksiä, varsinkin loppuvaiheessa, kun olin aivan loppu siihen sairaalan hälyyn ja tippaletkussa kiinni olemiseen ja sairastamiseen ja kaikkeen. Mutta se pannuun ottaminenkin oli / on täysin luonnollinen osa prosessia.

Olen harjaantunut laiffissa suhtautumaan vastoinkäymisiin voimautuneesti. Se tarkoittaa tätä:

1. Olen hyvän arvoinen ja arvokas AINA

En enää ajattele, että mikään on mennyt pieleen tai varsinkaan, että minussa olisi vikaa tai että kriisi olisi takapakki tai sitä ei saisi olla - tämä on valtava muutos - aikoinaan otin kriisit merkkeinä arvottomuudestani, niin kuin suuri osa meistä tekee

2. Aina, kun tapahtuu ihanuuksia ja sydän avautuu, nousee myös shittiä pintaan, koska vihdoinkin sen kohtaamiselle on turvaa

Ensinnäkin: aina, kun elämässä tapahtuu jotain ihanaa ja sydän avautuu vastaanottamaan uutta, jossain kohtaa tulee usein myös jonkin sortin rysähdys. Mikään ei ole mennyt pieleen. Koska: kun sydän avautuu, pintaan nousee tavalla tai toisella (usein haasteen tai kriisin kautta) kaikki se, mikä estää vastaanottamasta hyvää. Siis kaikki meidän alitajuinen arvottomuus ja vastustus. Takapakki onkin etukeno. Tämän sisäistäminen on aikamoinen paradigman muutos, mutta näin se toimii.

3. Itsensä hyväksyminen on elämän hyväksymistä sellaisena, kuin se ilmaantuu. Siinä toimivan manifestaation ydin

Kaikki tunteet saa olla just mitä on - totta kai kriisi ja haasteet herättävät kaikenlaisia tuskia, pelkoa, ahdistusta, vastustusta, kiukkua, surua, epätoivoa  - ihan kaikkea. Olennaista on OLLA noiden tunteiden kanssa, antaa niiden virrata läpi, ottaa vastaan. Kyse on siitä, että hyväksyy aikuisena, että elämä ei aina tunnu mahtavalta - ja silti se voi isossa kuvassa olla onnellista. Tässä on kyse itsensä vanhemmoimisesta / itsensä rakastamisesta / itsensä johtamisesta. Itsensä vastaanottamisesta. Sisäisen turvan ja tunnetaitojen myötä se on mahdollista. (Tämä on asiakas- ja kaiken muuni työni ydintä, ja opetan tätä mm. verkkokurssillani josta tuonnempana lisää).

4. Kriisi ja haasteet kysyvät: mitä myötätunto itseäsi kohtaan TÄSSÄ olisi?

Kriisin / vaikeuksien / haasteiden viesti ei ole koskaan, että meissä olisi vikaa tai että olisimme huonoja tai että tässä nyt pitää tulla jotenkin paremmaksi ihmiseksi. Se on paradoksi, koska haasteiden edessä me monesti a) käännytään itseämme vastaan b) joudutaan totaalisesti vaikeiden tunteiden pyörittämäksi. Se kaikki on inhimillistä. Mutta se, mitä haasteet oikeasti edustavat on tämä kysymys: mitä myötätunto itseäsi kohtaan TÄSSÄ olisi? Miten voisit olla itsellesi ystävällinen ja lempeä tässä? Miten voit tukea ja auttaa itseäsi? Siinä vastaanottamisen ydin.

5. Haasteiden perimmäinen tarkoitus on voimauttaa

Se, mitä myötätunnosta haasteiden edessä seuraa ei ole yhtään vähempää kuin täysin maagista. Haasteet ja kriisit on portti, kasvun kohta, joiden tarkoitus on avata meidän sydän uudelle vastaanottamisen "levelille". Harmillista kyllä, me usein möyritään arvottomuudessa ja usein jämähdetään siihen, että elämä ei mene yhtään niin kuin mieli haluaisi. Ymmärrettävästi!!! Tämä erityisesti silloin, kun me ei olla opittu olemaan kääntymättä itseämme vastaan (suurin osa meistä ei ole, mutta aikuisena voi oppia voimauttavan suhteen itseensä ja elämään).

6. Kun oppii olemaan itselleen myötämielinen ja turvallinen haasteissaan, avautuu sydämensä unelmille ja voimautuu polullaan

Kun itselleen on myötätuntoinen haasteiden ja kriisien keskellä, niiden sisältämän valtavan energialatauksen saa käyttöönsä. Kun vastaanottaa kriisit, haasteet ja kaikki tunteensa - ylipäänsä on itselleen auki kaikessa, mitä elämä tuo, on auki myös sydänpolulleen, ihanille muutoksille ja elämän hyvälle. Kriisit on lahjoja. En väitä, että ne on helppoja tai että titti-dii niistä seuraa pelkästään ihania asioita. Ei tietenkään! Myötätunnon kautta avautuu rehellisyys nähdä kriisin viisaus: se, mitä voin tästä ammentaa. Se, missä olen vastustanut itseäni tai elämää - kontrolloinut, pitänyt itsepintaisesti kiinni ajatuksista, tunteista, rakenteista tai haavoista, jotka eivät palvele mun hyvinvointia. Myötätunto on puoleensavetävintä, mitä on. Siinä tietoisen luomisen / manifestaation ydin. Mitään hilavitkuttimia ja kristalleja ei tarvita.

Kriisin / vaikeuksien / haasteiden viesti ei ole koskaan, että meissä olisi vikaa tai että olisimme huonoja tai että tässä nyt pitää tulla jotenkin paremmaksi ihmiseksi

(Koko tän prosessin opetan & avaan käytännön tasolla Kohti sydämen unelmia -verkkokurssilla, joka alkaa 13.1.)

Okei, mitä mun prosessissa tapahtui? Kun suostuin olemaan sen kanssa mitä on - vakava sairastuminenhan on shokki, joka ensinnäkin pistää koko elämän paletin ihan sekaisin ja puskee aika lailla seinää vasten - mun intuitio näytti kaiken sen, mitä olin vastustanut ja kanniskellut syvällä systeemissäni. Eli kaiken sen, mikä mua ei enää palvele. Ja sinne meni, taivaan tuuliin, synkkinä ja myrskyisinä valvottuina öinä hikenä ja kyynelinä kaikki se, missä jollain syvällä alitajuisella tasolla olin ollut itseäni vastaan.

Avauduin uudelle vastaanottamiselle ihan kirjaimellisesti: olin niin heikkona ja myttynä, että ei voinut kuin antaa toisten huolehtia ja rakastaa. Varsinkin oman sieluni. Vaikka olen kulkenut pitkän reissun itseni rakastamisen tiellä, reissu syvenee ja jatkuu. Se mitä tapahtuu, on, että sydän se vaan jatkaa avautumistaan, ja kaikki, mikä meitä estää ottamasta yhä syvempää ja täyttymyksellisempää vastaan, nousee esiin ja kohdattavaksi kriisien ja haasteiden myötä. Kun tän mekanismin hiffaa, kriiseissä on paljon, paljon helpompi ja voimautuneempi olla, ja se saattaa alkaa muodostua jopa jollain lailla mehukkaaksi kokemukseksi.

Sain ihan taivaallisen rauhan, ilon ja kauneuden kokemuksen sairaalassa. Mulle kristallisoitui yhä kirkkaammin, millä ololla haluan täällä elämässä nyt pötkytellä ja mistä mun sydän unelmoi. Mikä on olennaista ja tärkeää. Mitä olen. Ja koska en ole kääntynyt itseäni vastaan vaan rakastan ja kunnioitan itseäni syvästi - ja varsinkin tätä pörhelöä kehoani, joka palvelee niin kauniisti tässä voimaantumisen ja avautumisen prosessissa, tiedän, että mun elämään virtaa ihanaa hyvää. Vedän helposti puoleeni asioita, joita sydämeni halajaa ja luotan prosessiin. "Helposti" ei tarkoita, ettei haasteita olisi - vaan sitä, että olen vapaa vastaanottamaan sydämeni unelmia. Ja tämä siis ei ole mitään yläviistoa teoriaa vaan toimii oikeasti - olisipa tiennyt nää jutut silloin, kun niska limassa (eli arvottomuuden uskomuksissa pyörien) yritin manifestoimalla manifestoida elämääni juttuja 😀  Kun olen auki kaikelle mitä on (niin haastavaa kuin se voi prosessin vaiheissa ollakin), olen auki kaikelle.

Itsensä rakastaminen ON voimautumista

Ja silti en tiedä, miten tässä kehon kanssa käy. Mutta en mä tarvitse sitä tietoa ollakseni turvassa ja rauhassa. Ja tiedän, että se jos mikä parantaa. Tällaisella asemoinnilla kun pötkyttelee elämässä, on tosi magneettinen vetämään puoleensa mahtavaa flowta ja sydämensä unelmia.

Jos olet seuraillut mua pidempään tai lukenut kirjani, tiedät, että mun reissu on ollut pitkä ja mutainen, eikä mulla (ainakaan näennäisesti) ollut hajuakaan mistään vastaanottamisista, kunnes pikku hiljaa se avautui. Itsensä rakastaminen ja tämä voimautuneisuus jota elän, on mun "elämäntyöni". Mulle yksi suuremmoisimmin iloa tuottava asia on jakaa näitä juttuja ja nähdä se muutosten ja avautumisten tajuton virtaus asiakkaissani ja kurssilaisissani. Kyse on yksinkertaisesta mekanismista, mutta en väitä, että prosessi on jotenkin superhelppo. Ja haluan korostaa: ei ole tarkoitus lakaista maton alle tai vähätellä tuskia tai hirveyksiä. Se, mistä puhun on voimautuminen niistäkin huolimatta. Ja se on mahdollista, kun saa työkalut ja hiffaa, miten voimautuminen avautuu.

Kohti sydämen unelmia -verkkokurssini eli viiden viikon voimautumismatka sun sydänpolulla alkaa 13.1. <3 Pääset lukemaan kurssista lisää + ilmoittautumaan mukaan täältä

Tässä muutama palaute edellisiltä kurssilaisilta:

"Sun molemmat kurssit ovat tuoneet mun elämään niin paljon hyvää ja rakkautta itseäni kohtaan.Oon oppinut enemmän itsestäni mitä kahden vuoden psykoterapiajaksoni aikana. Oon superkiitollinen, että löysin näiden kurssien pariin. Mielelläni tekisin näitä kursseja lisää vaikka loputtomiin 😀 <3 Sulla on jotenkin niin lempeä ja rohkaiseva tyyli kertoa asioista. Välillä ihmettelen, miten jonkun ihmisen jutut voikaan resonoida näin vahvasti sielussa asti."⁠
⁠
"Kiitos säkenöivä Anna kaikista rakkaudellisista ja upeista teksteistä ja meditaatioista. Aivan ihanan inspiroiva ja voimaannuttava kurssireissu? Olen saanut yhteyden itseeni, oppinut rakastamaan itseäni, sallin ja vastaanotan itseltäni hyvää ja kun kuulen itseäni ja arvostan itseäni rajojen asettaminenkin onnistuu helpommin. Elämässä alkanut tapahtumaan monella osa-alueella hyviä muutoksia. Synkronia lisääntynyt ja elämän palasia alkanut loksahtelemaan paikoilleen. Kun vaikeat ajat koittavat ja pimeän möröt saapuu, otan ne vastaan, sytytän niille kynttilän ja tiedän etteivät ne loputtomiin viivy. Enkä ole viallinen, vaikka joskus niiden kanssa hengailenkin. Aion kuoria omaa sipuliani ja kertailla näitä alusta asti, opittavaa ja sisäistettävää on vielä paljon. Matka jatkuu askel kerrallaan, sydämmen tahtiin?"⁠
⁠
"Samansuuntaisia ajatuksia, vuosien varrella usein hakenut jutteluapua, eikä mikään ole oikein auttanut, ensimmäistä kertaa tuntuu että nyt on löytynyt paranemisen ja voimaantumisen "avaimet". Tällä tiellä polku jatkukoon yli kivien ja kantojen kohti sitä mitä sydän sanoo?‍♀️?"⁠