Ihan alkuun: se, että etsii ja haluaa kumppania ei tarkoita, etteikö samaan aikaan voisi olla omassa voimassaan. Ne eivät tietenkään sulje toisiaan pois.
Olen havainnut työssäni ja elämässä sekä lukemattomien naisten kanssa että itsessäni, että kun elämässä olisi ollut aika määrätietoisemmin kulkea kohti unelmia ja kohdata niihin liittyviä pelkoja, tuleekin hakeutuneeksi romantillisiin kuvioihin.
Usein ulkoistamme omia, tutkimattomia tai löytämättömiä puolia toisiin ihmisiin. Eli projisoimme kaipaamiamme tai väistämiämme juttuja, omia huomaamattomia ominaisuuksia tai haavojamme ystäviin, kumppaneihin, kollegoihin, esimiehiin, lapsiin.
Naisten kohdalla suhteessa miehiin tämä voi tarkoittaa, että etsii kumppanista tukijaa, vahvaa, turvallista, luotettavaa, emotionaalisesti läsnäolevaa tukipilaria. Kaikki tämä on tosi jees ja sitä todellakin saa kokea kumppanuuksissa ja ystävyydessä. Mutta usein halu tulee haavasta, jossa näitä asioita ei ole saanut omalta isältään eikä ole eheyttänyt vielä tuota haavaa löytämällä noita asioita itsestään. Projisoimme vaille jäämisen haavat toisiin ihmisiin ja etsimme täytettä sille, mikä meissä ei vielä ole täyttynyt.
Haemme kumppanilta (tai ystäviltä) todistetta sille, että olemme rakastettavia, arvokkaita ja turvassa ja että sydänjuttumme ovat ihan jees. Jos emme ole oppineet antamaan näitä juttuja myös itse itsellemme, olemme tosi riippuvaisia. Meissä hakeutuu ihmissuhteisiin silloin haavoittunut lapsi, ei aikuinen. Sysäämme toisen päälle kohtaamattomat tunteemme, epävarmuutemme, häpeämme ja haavoitetun luottamuksemme.
Se on toiselle vähän raskas taakka kantaa; ei kumppaniemme eikä ystäviemme tehtävä. Ihmissuhteiden dynamiikka menee heti vähän epätasapainoiseen luiskaan, kun emme ota vastuuta tunteistamme ja tarpeistamme. Fakta hommeli on kuitenkin se, että moni meistä ei ole saanut mallia ja oppia siitä, kuinka oma voima löytyy. Meissä ei ole mitään vikaa emmekä tahallisesti halua olla läheisriippuvaisia tai varsinkaan taakkoja kellekään. Usein tarvitsisimme tosi hyvää, akkuraattia tietoa siitä mitä ja jeesaajan apua siihen miten.
Parhaimmillaan läheisemme voivat tukea meitä (ja käydä läpi omaa eheytymisreissuaan), kun löydämme voimaamme ja kohtaamme haavojamme, mutta heidän tehtävänsä ei ole rakastaa meitä puolestamme. Se on oma tehtävämme, ja vain siten löydämme voimamme. Se maskuuliinienergia, jonka projisoimme miehiin (mutta usein myös naispuolisiin ystäviin) on usein rohkeutta, päättäväisyyttä, selkeyttä, suoruutta, rajaamista - eli turvaa.
Kun emme ole itse vielä opetelleet noita asioita itsessämme, meissä herkästi herää haavoittunut feminiininen suhteessa läheisiimme; altavastaaja, se joka asettuu puolustuskannalle, joka kokee tarvetta suojata itseään ja joka pelkää tulevansa tallotuksi, kritisoiduksi ja kokee olevansa riittämätön. Saatamme huomaamattamme alkaa emotionaalisesti manipuoloida toista lähtemällä kilpailemaan siitä, kumpi on kärsinyt enemmän eli kuka on suurempi uhri tai tekeytymällä heikoksi, epävarmaksi ja pelokkaaksi. Sitten olisi toisen tehtävä pelastaa meidät, lohduttaa ja kannustaa ja vakuuttaa arvoamme. Mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy. Mikään määrä vakuuttelua ja lohduttelua ei koskaan riitä, ellemme opi ottamaan noita asioita vastaan itseltämme, ala eheytyä läheisriippuvuudesta.
Saamme saada noita asioita myös toisten kanssa, mutta opimme oikeasti vastaanottamaan niitä, kun yhteys omaan maskuliinienergiaan vahvistuu. Voimme itse oppia luomaan turvaa itsellemme, pysymään yhteydessä tarpeisiimme ja opetella ilmaisemaan rajojamme. Silloin opimme ilmentämään sisäisyyttämme ja ajatuksiamme rehellisesti ja oma-aloitteisesti toisille, ja kannustamaan itseämme eteenpäin. Tämä kaikki eheyttää todella voimakkaasti niitä epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteita, joita toivoisimme (huomaamattamme) toisten liennyttävän.
Kun oma voima alkaa löytyä myös rakkaus voi syventyä, koska meidän ei tarvitse hylätä itseämme ja tarpeitamme saadaksemme toisilta turvaa. Opimme rajaamaan, antamaan ja vastaanottamaan, ja avaudumme säkenöimään syvemmin omassa naiseudessamme.
Katso videolta lisää, mitä oman voimansa (tai voimattomuutensa) projisoiminen toisiin - ja mitä tapahtuu, kun sen löytää itsestään.
Ei kommentteja.