Mikä yhdistää suomalaisia naisia? Reippaus, muiden kannattelu ja kaikille kaikkea oleminen. Sen vuoksi ryhdymme usein myös romatillisissa kuvioissa kannattelemaan muita, tekemään kompromisseja ja tyytymään liian vähään. Käymme halvalla kauppaa siitä, että saisimme hetken olla naisia, tuntea ihailua ja arvostusta ja tulla itsekin välillä kannatelluiksi.
Toivomme vain voivamme vihdoin luottaa ja saada nojata ja tässä hyvin ymmärrettävässä, inhimillisessä tarpeessamme jätämme joskus tarvittavat taustatutkimukset tekemättä, kun kumppaniehdokas vaikuttaa hyvältä. Mutta yleensä kuka tahansa vaikuttaa aluksi hyvältä.
Usein olemme alun perin niin turvattomia että olemme myös rajattomia. Koska kollektiivinen turvattomuus on niin yleistä - eli ihmissuhteissa pelon kautta ohjautuminen eli turvaton kiintymys - emme välttämättä huomaa hommelia ollenkaan.
Kauniit sanat eivät korvaa vastuullisia tekoja. Viehättävä ja kohtelias käytös ei takaa arvostavaa kumppanuutta. Psykologisten ja henkisten hommeleiden tiedostaminen tai kirjojen lukeminen ei vielä tarkoita, että ihminen on oikeasti kohdannut haavojaan ja kulkee vastuullista eheytymis- tai kasvumatkaa.
Monella meistä suomalaisista naisista (sanoisin suurimmalla osalla) on taipumusta kontrolloida, varmistella että kaikki menee putkeen ja tehdä suhteissa toistenkin emotionaalista duunia ja sivuuttaa omia tarpeitaan. Samalla tulemme toisinaan vahingossa kouluttaneeksi kumppaneita siihen ettei heidän tarvitse tehdä omaa osuuttaan.
Haluaisimme niin kovasti levätä ja antautua, mutta emme osaa. Ei siksi että meissä on jotakin vikana vaan siksi ettmme ole saaneet levätä ja olla rauhassa kaikissa tunteissamme kasvuvaiheissamme. Emme ole saaneet tukea tunnesäätelyyn ja hermostomme rauhoittamiseen - eli hyviä turvan eväitä.
Näin opimme turvattoman kiintymystyylin ja pyyhällämme aina hermosto yli- tai alivireessä. Näillä spekseillä menemme ihmissuhteisiimme. Etsimme kiihkeästi aikuista kumppania joka vihdoin tukisi meitä - mutta ellemme ole löytäneet sisäistä turvaa eli omaa maskuliinienergiaamme, emme usein ihan tunnista, ketkä ovat meille oikeasti sopivia kumppaniehdokkaita tai keiden kanssa voimme realistisesti saada mitäkin. Etsimme pikemminkin turvaa tuovaa isää tai hoivaa luovaa äitiä kumppaniehdokkaistamme. Vasta, kun opimme turvan ja hoivan taitoja, ihmissuhteemme voivat alkaa eheytyä turvallisemmiksi.
Kun sisäinen turva vahvistuu, rajamme, intuitiomme ja itseluottamuksemme tukevoituu. Silloin voi alkaa levätä omassa naiseudessaan sen sijaan että yrittää opettaa miestään olemaan mies. Kun alkaa sisäistää olevansa ihana, ihan tosi riittävä ja täysi nainen ja olento itsessään, voi olla tekemättä kompromisseja. Ei tarvitse tyytyä luullen, ettei voi saada enempää. Tämä ei tarkoita vaatimuksia ja odotuksia toisia kohtaan vaan selkeyttä sen suhteen mitä itse ihmissuhteilta tahtoo. Se ei ole speksien sanelemista vaan omia tietoisia valintoja. Joskus se tarkoittaa itsekseen olemista niin kauan, kunnes oikea tyyppi tulee kohdalle. Tai jos haluaa pitää hauskaa, voi tehdä niin itseään kannatellen. Ei sekoita rilluttelua tai vetovoimaa hyvän suhteen aineksiin.
