”Kaikki on mahdollista” on sanonta, joka ärsytti mua ihan suunnattomasti back in the day. Ehkä muille, ajattelin. Kelasin myös, että elämä oli pikemminkin taistelu kuin seikkailu. Tietysti, koska se oli ollut kokemukseni.
Elämässä oli pitänyt ponnistella, piilottaa itseään, selviytyä yksinäisyyden ja rakkauden kaipuun ja isojen surujen kanssa
Parisuhdeasiat eivät menneet yhtään niin kuin olisin toivonut, ja asiat joista unelmoin, tuntuivat olevan tosi kaukana. Ammatillisesti olin turhautunut: tunsin voimakkaasti, että mua varten on ihan muita juttuja kuin media-ala, mutta ei mulla oikein ollut hajuakaan, kuinka pääsen siihen sydänktsuuni.

Kaiken tämän uskoin jollain lailla, huomaamattani, alitajajuisesti, olevan omaa syytäni ja johtuvan siitä, että olen jotenkin huonompi. Se on uskomus, joka on meistä lähes kaikilla, kunnes opimme toisin. Silloin elämä alkaa muuttua

Kuljin omaa tietoisuuden (tai henkisyyden, if you will) polkuani, tutkin ja availin itseäni. Se on intohimoni: olen syvästi halunnut ymmärtää asioiden ytimiä ja ennen kaikkea löytää ehdotonta itseni rakastamista. Tuo intohimo kumpusi osittain siitä ristiriidasta, että lapsesta asti olen muistanut, kuka pohjimmiltaan olen. Tunsin ytimeltäni olevani rakkautta ja äärettömyyttä - ja toisaalta on ollut tämä röpelöinen ihmiselämä, eivätkä ne kaksi oikein mätsänneet. Tunsin sydämessäni intuitiivisesti myös, että ihmisen elämä voi olla tosi hyvää ja ihanaa. Halusin ymmärtää, miten.

Kypsymisen ja sisäisen turvan löytymisen myötä  olen ymmärtänyt, että ihana elämä ja unelmiensa manifestoiminen ei tarkoita, että elämä olisi ristiriidatonta tai vailla vaikeita tunteita ja kokemuksia vaan pikemminkin sitä, että laiffi saa olla MYÖS täyttymyksellistä ja ihanaa, ja että me saadaan aina voida hyvin SAMALLA, kun voimme huonosti. Että vaikeuksilla ei koskaan ole meidän arvon kanssa tekemistä (vaikka siltä välillä tuntuisikin).

Sieluina on meidän synnyinoikeus valita, millaisia kokemuksia me täällä materian maailmassa halutaan kokea

Tätä kaikkea olen tutkinut pienestä asti ja koko aikuisen elämäni. Se, miten elämästään voi tietoisesti luoda sydämensä ja sielunsa näköistä pohjautuu siihen, millainen suhde meillä on itseemme. Siihen, mitä uskomme itsestämme, kuinka olemme tunteidemme, sisäisten liikkeidemme ja kaiken sen kanssa, mitä elämä tuo.

Ei laiffi ole mikään temppurata, joka pitää osata hienosti ylittää, eikä rakkaudellinen suhde itseen tai elämäänsä ihanien juttujen manifestoiminen ole mikään suoritus tai koodi, joka pitää osata kräkätä

Sanoisin, että hommelissa on tiettyjä lainalaisuuksia, joiden ymmärtäminen lienee virtaavan elämän ydin - mutta IHAN KUKA TAHANSA on sisäsyntyisesti arvokas oppimaan ja ymmärtämään sitä. Tämä on käytännön psykologiaa sekä energian ja tietoisuuden suhdetta. Ei avaruustiedettä. Ei vaivalloista. Haastavaa välillä, koska se kysyy vastuullisuutta ja kypsymistä, mutta kuka ei sitä haluaisi, jos vaihtoehtona on voimaantumattomuuden olo.

Luulin itse vielä ehkä pari vuotta sitten, että kun olen saanut vihdoin elää ihanaa elämää - elämäni parhaita aikoja - tällaisena muikeana se jatkuu tästä hamaan. No ei se ihan ole mennyt niin. Viimeiset vuodet ovat olleet aika rajujakin - olen kokenut ihan valtavasti kaikenlaista, jota en nyt niin tietoisesti ole ”tilannut” elämääni. (No varmaan aika monelle meistä pari viime vuotta ovat olleet vähintään "mielenkiintoisia". Mä oon ollut onnekas, eikä epidemialla ole oikeastaan ollut vaikutusta mun elämään, myllerrystä on ollut muuten vaan vähän joka suuntaan).

Mutta sen kaiken myötä näen entistä kirkkaammin niin, että kaikki ”ulkoiset” kokemukset ovat pohjimmiltaan energiaa, ja se, miten koen ja käsittelen eli vastaanotan tuota energiaa, riippumatta siitä miten karmaisevan tai ihanan tuntuista se on, vaikuttaa siihen miten sydän avautuu yhä vain itselleni ja ytimelleni. Vai avautuuko - eihän se avaudu jos uskotaan vaikeuksien olevan huonouttamme ja omaa syytämme eikä opita voimautumisen taitoja. Ja siinä myös kaiken ihanan vastaanottamisen / manifestoimisen ydin. Usein se on hitsin paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta näin se toimii, ja jumaleissön sitä voi todella oppia. On mun intohimoni näyttää tietä.

 

Koska tunnen tätä mekaniikkaa, mun luottamus ei enää katoa vaikeina aikoina. Mulle on syntynyt sisäsyntyinen oletusasetus, että hyvää tulee taas - mutta se ei edes ole se pointti vaan se, että voin voida suhteellisen hyvin silloinkin, kun elämässä on rajua.  Ennen kaikkea saan voimautua ja vapautua kaikesta mikä vielä himmaa ja pidättelee. Se on haasteiden lahja, joka ikisen helvatun huttufiiliksen

Voin AINA olla rakkaudessa itseni kanssa. Ja mulle se on kyllä samaan aikaan mieletön miraakkeli ja toisaalta kotiinpaluu siihen, minkä kanssa muistan tänne syntyneeni. Ja samaan aikaan kuljen kohti sydämeni unelmia. Tai en ehkä edes ”kulje” vaan elän hyvää elämää ja luotan, että kaikki oikeat jutut saapuvat kun aika on. Teen myös oman osani: otan askeleita, uskallan (ja haluan) kasvaa, tutkailla itseäni ja oppia uusia juttuja. Mulla on kutina, että ihan jäätävien kärvistelyjen ja suruprosessien myötä musta onkin uusiutumassa tyyppi, joka alkaa toteuttaa yhtä isoa sydänunelmaani nyt - juuri siksi, että olen käynyt kaikki viime aikain kärvistelyt läpi. Tähän isoon unelmaan ei liity enää mitään sellaista, että ”sitten saisin kokea sitä tai tätä”, vaan siitä on tullut neutraali, mun sydäntä ihanasti kutsuva juttu.

Kun me opitaan a) itsemme rakastamisen skilssejä eli sisäistä turvaa, hoivaa, rajoja, himmaavasta häpeästä vapautumista ja oman sisäisyytemme ilmaisemista ja tunnetaitoja, me opitaan diilaamaan kaikkea, mitä elämä tuo. (Se EI tarkoita, ettei tunnu pahalta, ristiriitaiselta tai ranteet aukiselta ikinä vaan sitä, että oppii tuntemaan ja elämään niin, ettei pakene tunteitaan vaan homma saa virrata.)

Ja kun meissä ei ole vastustusta - eli emme enää niittaa itseämme vaikeista tunteista ja kokemuksista eli ei enää uskota arvottomuuteen vaan sisäistetään arvomme - alammekin olla perin vastaanottavaisessa tilassa, jolloin myös sydämen unelmat pääsevät manifestoitumaan

Tämä tarkoittaa mm. sitä, että löytyy selkeys, rohkeus ja suunta tutkia, mitä OIKEASTI haluan elämässä olla ja tehdä. Löytyy askelet ja usko. Me ei enää odotella ja takerruta turvarakenteisiin, vaan tullaan rehellisiksi itsellemme. Ei tarvitse enää paeta tunteitaan ja tarpeitaan, vaan voi olla se autenttinen sielu ja tyyppi, jona tänne on syntynyt. Totta kai se vaikuttaa kaikkiin elämän alueisiin; sisäisiin tunnelmiin, rakkauteen, fyrkkaan, duuneihin, mihin tahansa. Siihen, että TIETÄÄ ansaitsevansa hyvää.

Olen tehnyt koko tästä kaikesta verkkokurssin Kohti sydämen unelmia - ja siellä avataan tätä hommaa erittäin käytännönläheisesti ja ei-suorittavasti läpi. Loin kurssin, jonka itse olisin aikoinaan tarvinnut, ja tiedän, että se on ihan mätsikkiä. Olen siitä iloisesti ylpeä, koska se oikeasti toimii ja koska olen luonut sen osana omia sydämen unelmiani. Itseni toteuttamisen, luomisen ja löytämieni aarteiden jakamisen ilosta. Aloitetaan viiden viikon voimautumisreissu kimpassa 11.1. (myöhemminkin saa aloittaa) ja hommelia saa käydä omaan tahtiin läpi huhtikuun alkuun asti.

Myös mun eka kurssi, itsensä rakastamisen alkeet eli Olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut on käynnissä jälleen - sen saa aloittaa heti kun haluaa, alkaen nyt, ja käydä niin ikään omaan tahtiinsa kevääseen asti. Ja nyt, ekaa kertaa kurssit saa alella yhteishintaan. Jos niin mielii, kurssi(t) voi antaa myös lahjaksi. Tai toisen itselleen ja toisen toiselle. Linkkien kautta löydät kurssien esittelyt, paljon palautteita edellisiltä kurssilaisilta, ilmoittautumisohjeet ja käytännön speksit.  Jos haluat antaa kurssin lahjaksi (mikä ihana joululahja?!), laitathan mulle meiliä, järkätään sun ihanalle ylläri.

Meitsi lähtee nyt katsomaan kotini remonttitilannetta. Miten osuva symboliikka elämääni: mulla on mennyt isolla tavalla asioita laiffissa uusiksi, ja niin on mennyt kotikin. Siitä tulee ihan mun sydämen unelmien koti, mutta ei se kyllä ilman komplikaatioita ja hepuleita ole tullut.

Ja samalla siinä projektissa on ollut ihan maagisia juttuja: sain sinne sellaiset lattiamatskut, jotka on loppuunmyyty kaikkialla, mutta yhtäkkiä jostain kolosesta löytyikin just mun tarvitsema määrä. Joskus elämässä on tajuton flow, kaikki vaan virtaa. Ja joskus tuntuu, että virtaa vaan shittiä. Mutta kun sen kaiken kanssa oppii olemaan ja avaamaan sydäntään niin hirmusti arvottamatta asioita hyväksi ja huonoksi - niin käänteisintuitiiviselta ja mahdottomalta kuin se tuntuukin - hitto mikä rakkauden ja elämän ilon vapaus ja kepeys siinä on. Sitten kaikki huttuhommakin lopulta palvelee ihan ihmeellisesti. Kauas olen kyllä tullut niistä mun "elämä on taistelu" -oloista. Tosin tää ei tarkoita, että jonkun kaamean surun pitäisi muka tuntua jotenkin zeniltä vaan niin, että siellä kaameassa surussa oppii olemaan rakkaus itselleen. Ja niin sydän voi olla auki MYÖS ihanuudelle.

Sitten ei muuta kuin Ciao vaan sulle ja ihanaa joulun aikaa, ja rakkaasti tervetuloa verkkokursseille jos kutsuu!

Ja hei vielä: kiitos, kun olet sueraajani, kurssilaiseni, asiakkaani. Se on yksi mun toteutunut sydämen unelma.

Rakkautta,
Anna